VIIVI julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Mitä näil korteil saa? on energinen ja tunnelmaa nostattava pop-kappale, jonka lyriikoissa on väkevä sanoma.…
Uutiset
SYKSYLLÄ JULKAISTAVAN ‘ROCKSTAR’ -ALBUMIN ENSIMMÄINEN SINGLE ‘WORLD ON FIRE’ ON ULKONA Kantrimusiikin kiistaton supertähti Dolly Parton on juuri julkaissut uuden…
SUOMENKIELINEN SOOLOMATERIAALI SYNTYI SATTUMALTA – ENSIMMÄINEN SINGLE Q JULKAISTAAN PERJANTAINA 19.5. Artisti ja biisinkirjoittaja Tomi Saario on kiinnitetty Universal Musicille.…
Haamu julkaisee huomenna uuden Perhe-albuminsa – mukana lukuisia mielenkiintoisia artistivieraita Pitkän linjan räppärinä ja tuottajana ansioitunut artisti Haamu julkaisee huomenna…
Jääkiekon MM-kisalähetysten tunnelmaa nostattavan kappaleen takana on tuottajaduo M3NO. Biisin featissa kuullaan Emilia Ex. J. Karjalaisen rakastettua klassikkoa coveroiva Sankarit…
Cherrietä ja Princess Nokiaa lämmitelleen Nisan Ride or die -debyyttisinglen audiolle on tehty TikTokissa yli kaksituhatta videota Vuoden alussa Ride…
Rekamin tulevan sooloalbumin viimeisellä singlelohkaisulla Milleistä kii vierailee Are 2000-luvun alusta lähtien Suomen hiphop-kentällä vaikuttanut Rekami julkaisee uuden Milleistä kii -singlen. Mukana…
JOO JOO ON VIIMEINEN SINGLELOHKAISU ENNEN ODOTETTUA UUTTA ALBUMIA Paperi T julkaisee tulevan albuminsa kolmannen singlen: Joo joo on albumin viimeinen single ja…
Isac Elliot: Riidellään feat. SANNI ulkona tänään Tänään julkaistulla Riidellään-singlellä kohtaavat kaksi supertähteä, Isac Elliot ja SANNI. Kaunis, tummasävyinen kappale…
Kaksi albumia julkaissut Lyyti on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan. Tänään julkaistaan tulevan albumin toinen single 100 kaunaa. Kappale on artistin tyylille uskollinen…