Tänään julkaistu Pöllöille kyytiä -single on vauhdikas avaus yhtyeen yhdeksännelle albumikaarelle
Tasaisen varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon noussut Vesterinen Yhtyeineen palaa tänään kahden vuoden julkaisutauolta. Uuden albumikaaren avaava Pöllöille kyytiä -single on taattua Vesteristä. Se on huumorilla maustettu kokoelma tositapahtumia, joissa liikaa viihtyvä ja sähläävä mies saa katua. Valtavaa keikkasuosiota nauttiva yhtye on viettänyt kevään tiiviisti studiossa työstäen tulevaa yhdeksättä albumiaan, joka julkaistaan keväällä 2026.
Yhtye kertoo kuluneesta keväästä ja uudesta singlestä seuraavaa: “Päätettiin satsata studiokevääseen kaikki mitä meiltä löytyy. Ajatuksena, että miksi tehdä mitään muuta kuin parasta. Nyt kolme kuukautta myöhemmin on hienoa huomata, että valinnat ovat olleet onnistuneita. Kahdeksan biisiä tulee valmiiksi kesään mennessä ja albumi viimeistellään kesän keikkojen jälkeen. Myös Pöllöille kyytiä -single syntyi porukalla kevään aikana. Biisin synariffi kulki pitkään nimellä Ibiza, myös nimeä Vaahtobileet on käytetty. Se on saanut inspiraatiota muun muassa The Killersiltä.”
Yhtyeen edellinen albumi Hetken ikuinen julkaistiin vuoden 2023 maaliskuussa. Kyseiseltä kokonaisuudelta löytyvä Kohti sydänpeltoja -single kasvoi valtavaksi hitiksi: kappale lähentelee jo kolminkertaista platinarajaa ja nousi Suomen radiolistan ensimmäiselle sijalle. Kahdeksannen albumin jälkeen yhtyeeltä on saatu Hetken, ikuisesti, elävänä! -livealbumi sekä uudelleenversiointi Kiljut riemusta -kappaleesta Roosa nauha 2024 -kampanjaa varten. Syöpien tutkimusta tukeva keräys tahkoi viime vuonna ennätyksellisen tuloksen, keräten 5,4 miljoonaa euroa varoja Syöpäsäätiölle.
Vesterinen Yhtyeineen palaa keikkatauoltaan kesäkuussa, kun heidät nähdään kaksi iltaa putkeen Helsingin Allas Sea Poolilla. Kesän aikana tiedossa on yhteensä 25 keikkaa ympäri Suomen, jonka jälkeen he jatkavat syksyn suurkonserttikiertueelle. Luvassa on ennen julkaisemattomia lauluja ainutlaatuisina, peräti 18-henkisen bändin erikoissovituksina, sekä yhtyeen rakastetuimmat hitit parhaassa loistossaan. Lokakuun alussa Jyväskylän Paviljongista alkava kiertue kaartaa yhdeksälle paikkakunnalle, huipentuen lauantaina 15. marraskuuta Helsingin Finlandia-talolle. Kiertueen liput tulevat myyntiin tänään kello 10.
Pöllöille kyytiä – Kesä 2025
6.6. Helsinki, Allas Live (+Egotrippi)
7.6. Helsinki, Allas Live (+Scandinavian Music Group)
13.6. Tampere, Radio Nova Festivaali
14.6. Lahti, XXL Mössö
26.6. Jämsä, Iskelmä Himos Festivaali
27.6. Haapajärvi, Ronkaalan Pesäpallostadion
28.6. Pori, Aito Iskelmä Festivaali
3.7. Pyhtää, Pyhtään Kulttuuritalo
4.7. Hämeenlinna, Wanaja Festival
5.7. Rovaniemi, Santa Open Air
9.7. Tuusula, Krapin pajan puistokonsertti
10.7. Jyväskylä, Suomipop Festivaali
11.7. Oulu, Suomipop Festivaali
12.7. Vihti, Hiidenkirnu Festival
18.7. Joensuu, Ilosaarirock
19.7. Tampere, Tammerfest
24.7. Turku, DBTL
25.7. Mikkeli, St. Michel Summerfest
26.7. Kuopio, Kuopiorock
1.8. Helsinki, Á la Park
2.8. Seinäjoki, OmaSp Stadionin Hetki Areena
8.8. Jyväskylä, Juurikkasaari
9.8. Tuuloksen Kapakanmäki
15.8. Savonlinna, Olavinlinna
16.8. Lappeenrannan Kesäteatteri
Vesterinen Yhtyeineen somessa:
Instagram / TikTok / Facebook
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com