NELLI MATULAN UMK-KAPPALE ON JUOKSULAULU HIDASTAMISESTA

Nelli Matulan UMK-kappale Hitaammin hautaan on nyt julkaistu – kuuntele täältä!

Valovoimainen pop-artisti Nelli Matula on yksi tämän vuoden UMK-artisteista. Tänään julkaistu Hitaammin hautaan -kappale on artistin omien sanojen mukaan juoksulaulu hidastamisesta, joka kätkee sisäänsä monenlaisia ristiriitoja. Tuotannoltaan tarttuva ja voimakastempoinen kappale kätkee tekstimaailmaansa herkkyyttä ja pysähtyy pohtimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. 

– UMK on ollut ajatuksissani jo vuosia, mutta en ole halunnut hakea kilpailuun ennen sopivaa kappaletta. Kun Hitaammin hautaan alkoi muotoutumaan, tuli tosi vahva fiilis, että tässä se nyt on. Tuntui, että tarvitsen myös itse juuri tällaista laulua elämääni. Ajattelen myös, että juuri tämä laulu ansaitsee tulla kuulluksi mahdollisimman isolle yleisölle. Uskon teeman olevan sen verran universaali, että myös muut voivat löytää siitä samaistumispintaa, Nelli Matula kertoo. 

Hitaammin hautaan sai alkunsa Nelli Matulan tauon aikana eräänlaisena päiväkirjamerkintänä, jolloin hän pohti myös sitä, palaako enää artistiuralleen. Lopullisen muotonsa kappale sai artistin, Kaisa Korhosen ja Antti Riihimäen (RZY) yhteisessä sessiossa.

– Kaikki alkoi siitä, kun vaihdettiin kuulumisia Kaisan kanssa. Keskustelu meni tosi nopeasti aika pysäyttävien teemojen äärelle, joka sai lopulta meidät molemmat liikuttumaan. Kun kirjoitusprosessi lähti käyntiin, tuntui, että studioon syntyi tosi taianomainen tila ja kappale heräsi henkiin, Nelli Matula kertoo.

Hitaammin hautaan -kappaleen tuotannon viimeistelivät Emma-palkittu tuottajaduo Iiro Paakkari ja Arttu Istala (LosRollos), jotka ovat olleet myös Nellin edellisen Kiltti tyttö -albumin vastaavat tuottajat. Albumi on ylittänyt kuuntelumäärillään platinarajan. Parhaiten Nelli Matula tunnetaan tuplaplatinaa striimanneesta Lemmikki-hitistään sekä muun muassa Tulevaisuuteen, Sukupuuttoon ja Koske -platinasingleistään. 

Hitaammin hautaan -kappaleelle julkaistiin tänään myös vangitseva musiikkivideo, jonka voi katsoa kokonaisuudessaan täältä. Musiikkivideon on ohjannut Heikki Slåen.

UMK-finaali järjestetään 8. helmikuuta Nokia Arenalla. UMK-finaalin jälkeen Nelli Matula keskittyy kolmannen albuminsa viimeistelyyn sekä keikkailuun, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin lisää. 

Tiedotteen kuva: Nelli Kenttä, Yle

Nelli Matula somessa
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Marketing Director, Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Keikat:
Mikko Korpi
Agent, Warner Music Live
Mikko.korpi@warnermusiclive.fi
+ 358 50 371 9229

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOMIROCKIN LEGENDA PATE MUSTAJÄRVI HÄJYT 2 -ELOKUVAN SOUNDTRACKILLA

Suomirockin legenda Pate Mustajärvi julkaisee tänään uuden kappaleensa Pahaa verta, joka kuullaan myös tuoreessa, Aleksi Mäkelän ohjaamassa ja Petja Lähteen käsikirjoittamassa Häjyt 2 -elokuvassa.  Pahaa verta on väkevän kantrihenkinen rock-ralli, joka…

LASSE HAVU ON JULKAISSUT TOISEN SINGLENSÄ

Viime toukokuussa debytoinut Lasse Havu julkaisee tänään toisen singlensä Hyväksyvä katse. Biisi on lämminhenkinen ja menevä rakkauslaulu, joka kertoo esteiden ylipääsemisestä ja uuden ihmisen rakkauden lempeästä vaikutuksesta. Soundillisesti biisi on isoa melodista suomipoppia, kuten…

KOLMANNEN STUDIOALBUMINSA TÄNÄ KEVÄÄNÄ JULKAISEVA BESS STARTTAA VUODEN UUDELLA MUSIIKILLA

Tanssittavan melankolinen pop-kappale koukuttaa heti ensikuuntelulta Kolmannen studioalbuminsa tänä keväänä julkaiseva BESS starttaa uuden vuoden uudella musiikilla. Tänään julkaistava Suutele…