ROBIN PACKALEN JA EGE ZULU YHTEISBIISILLÄ

Pilke silmäkulmassa kirjoitettu uusi single Kolmistaan kuulostaa kesältä

Suomen suurimpiin poptähtiin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Kolmistaan on menevä ja hyväntuulinen kappale, joka istuu niin keskikesän iltojen tunnelmointiin kuin jatkojen tanssilattioille. Kyseessä on artistin ensimmäinen oma uusi suomenkielinen julkaisu sitten vuoden 2017. Kolmistaan-biisillä vierailee kovassa nousukiidossa oleva rap-artisti Ege Zulu. Packalen on tehnyt kappaleen yhdessä Ege Zulun, Kyösti Salokorven ja Salahpolon kanssa, joka on myös tuottanut biisin yhdessä Jonas Olssonin kanssa.

Kolmistaan on biisi, joka syntyi ihan muutamassa tunnissa, kun hypättiin Egen, Kyöstin ja Salahpolon kaa koppiin. Mietittiin hetki, että mikä vois olla sellanen juttu mikä meitä sillä hetkellä yhdistäis tai inspirois jollain tavalla. Sellanen stoori, mikä vois oikeesti tapahtuu, mut olis tapahtuessaan kuin suoraan leffasta. Egen kanssa oli super hauska tehä yhteistyötä koska meil on tosi samanlainen suhtautuminen tekemiseen ja siihen miten katsotaan maailmaa”, Packalen kertoo.

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Poptähti on julkaissut urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänet on huomioitu urallaan useilla alan tunnustuksilla: Packalen on voittanut neljä Emma-palkintoa sekä yhden MTV EMA -palkinnon. Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa. Kesän 2023 aikana artisti keikkailee ja valmistelee tulevaa englanninkielistä albumiaan. Tulevana syksynä Packalen nähdään myös uudella Vain elämää -ohjelman kaudella, joten uutta musiikkia tullaan julkaisemaan lähiaikoina runsaasti.

Lataa uudet pressikuvat tästä.

Robin Packalen somessa:
Instagram / Facebook / TikTok / Webpage

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
puh. 050 461 9818

Management:
Juha Ruusunen
juha@robinentertainment.fi

Keikkamyynti:
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…