SAMULI PUTROLTA UUTTA MUSIIKKIA JA KIERTUE

Kiertue Kansan parissa on lähes loppuunmyyty

Palkittu laulaja-lauluntekijä Samuli Putro on julkaissut tänään 7.3. uuden kappaleen Kuvat meistä kaikista. Single enteilee myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa Putron yhdeksättä sooloalbumia.

Kuvat meistä kaikista -single on melankolinen kiitäjä. Kuin itsepäinen auto maaliskuisella moottoritiellä. Kappaleessa veljekset palaavat kotikaupunkiinsa. Sinne missä odottaa kotitalon myynti.

Laulu on kirjoitettu Espanjassa muutama vuosi sitten. Se ei siis ota kantaa tämänhetkiseen perintöverokeskusteluun. ”Mitäpä sitä muutakaan aurinkorannalla kaipaisi, kun alkukevään Suomi-maisemaa”, naurahtaa laulun kirjoittanut Putro.

Biisin on sovittanut treenihuoneellaan Putron bändi ja sen on saattanut perille tuottaja Teemu Javanainen.

Soolokiertue Kansan parissa lähtee liikkeelle singlen julkaisun yhteydessä. Lähes loppuunmyyty, 30 keikkaa käsittävä, kevätkiertue vie Putron myös paikkakunnille, joissa hän on käynyt harvemmin tai ei koskaan.

Kansan parissa -kiertue:

06.03. Porvoo, Vanha Navetta (lisäkeikka) LOPPUUNMYYTY
07.03. Porvoo, Vanha Navetta LM
08.03. Kouvola, Pato-Klubi LM
12.03. Nurmes, Hannikaisen Sali
13.03. Kuusamo-talo
14.03. Rovaniemi, Korundi LM
15.03. Inari, PaPaNa
16.03. Äkäslompolo, Public House Selvä Pyy
17.03. Äkäslompolo, Public House Selvä Pyy
19.03. Kempele, Pirilä-sali LM
20.03. Kokkola, Kulttuurikorjaamo LM
21.03. Petäjävesi, Miilu LM
22.03. Tuusula, Krapin Paja LM
27.03. Hämeenlinna, Suisto (lisäkeikka) LM
28.03. Hämeenlinna, Suisto LM
29.03. Lappeenranta, Nuijamies LM
30.03. Porin Teatteri LM
02.04. Espoo, Sellosali – Laulun takaa LM
04.04. Varkaus, Soittosali LM
05.04. Savonlinna, Kulttuurikellari LM
10.04. Helsinki G-LiveLab (lisäkeikka) LM
11.04. Helsinki, G-LiveLab LM
12.04. Tampere, G-LiveLab LM
13.04. Tampere, G-LiveLab (lisäkeikka) LM
18.04. Karkkila, Kino Laika (lisäkeikka) LM
19.04. Karkkila, Kino Laika LM
23.04. Turku, Kuninkaansali – Putro Linnassa (lisäkeikka) LM
24.04. Turku, Kuninkaansali – Putro Linnassa LM
25.04. Turku, Kuninkaansali – Putro Linnassa LM
26.04. Rauma, Brummi 

Samuli Putro somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Tara Kojonen
Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
+358 504673269

Keikkamyynti:
Ossian Marttala
Central Line Entertainment
ossian.marttala@centralline.fi
+358 40 5718814

Takaisin uutisiin

Uutisia

VESTERINEN YHTYEINEEN PALAA JULKAISUTAUOLTA

Tänään julkaistu Pöllöille kyytiä -single on vauhdikas avaus yhtyeen yhdeksännelle albumikaarelle Tasaisen varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon noussut Vesterinen Yhtyeineen palaa tänään kahden vuoden…

AXEL KALALTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-tulokkaista julkaisee uuden singlen Sisään, jolla kuullaan vierailijana DJ Ibusal Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty, arvostetusta KPC-kollektiivistakin…

POP-ISKELMÄN NOUSEVA TÄHTI JUHANA HAUKKALA JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Uuden ajan Arttu Wiskariksikin tituleerattu, Pohjanmaalta ponnistava iskelmäartisti Juhana Haukkala jatkaa Suomen kansan hurmaamista. Tänään julkaistu Älä anna anteeksi -single on tehty yhdessä palkitun huipputuottaja Jonas Olssonin kanssa. Juhana Haukkala kommentoi kappaletta: “Tää…