VOLBEATILTA SINGLE, ALBUMI JA KONSERTTI SUOMEEN

Volbeatin yhdeksäs albumi julkaistaan 6. kesäkuuta – ensimmäinen single By a Monster’s Hand nyt saatavilla

Yhtye nähdään Nokia Arenalla 15. lokakuuta

Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on tiedottanut julkaisevansa 6. kesäkuuta odotetun uuden albumin God Of Angels Trust. Uuden levyn myötä yhtye lähtee loppuvuoden kattavalle maailmankiertueelle ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, joka tuo bändin myös Tampereen Nokia Arenalle 15. lokakuuta. Tulevalta kokonaisuudelta on tänään saatu ensimmäinen single By a Monster’s Hand. Singlen musiikkivideon voi katsoa tästä.

Yhtyeen nokkamies Michael Poulsen kertoo, että hän halusi tällä kertaa tehdä Volbeat-levyn ilman sääntökirjaa ja yliajattelua, luottaen vaistoonsa. Viime kesänä aloitettu albumi on kirjoitettu ja äänitetty vain noin viiden viikon aikana, mutta lopputulos kuulostaa yhtä väkevältä ja harkitulta kuin ennenkin. Studiossa livenä äänitetyn ja mahdollisimman vähillä otoilla taltioidun albumin vastaavana tuottajana toimii Volbeatin pitkäaikainen yhteistyökumppani Jacob Hansen.

Vuonna 2001 Kööpenhaminassa perustettu Volbeat on vuosien keikkailulla ja kovien hittibiisien voimalla noussut rockyhtyeiden tähtikaartiin. Kolmihenkisen yhtyeen muodostavat tätä nykyä Michael Poulsen (kitara, laulu), Jon Larsen(rummut) ja Kaspar Boye Larsen (basso). Suurta suosiota Suomessa nauttiva Volbeat on nähty keikkailemassa täällä lukuisia kertoja, edellisen kerran vuonna 2022 Nokia Arenalla. Bändi on julkaissut tähän mennessä kahdeksan studioalbumia ja yhtyeen musiikkia on striimattu globaalisti yli viisi miljardia kertaa. Lukuisia kulta- ja platinalevyjä Suomessa saavuttaneen bändin musiikki on kerännyt täällä yli 125 miljoonaa striimiä. Volbeat on napannut Grammy-ehdokkuuden lisäksi lukuisia Danish Music Awards -palkintoja.

God Of Angels Trust -kappalelista:
1. Devils are Awake
2. By a Monster’s Hand
3. Acid Rain
4. Demonic Depression
5. In the Barn of the Goat Giving Birth to Satan’s Spawn in a Dying World of Doom
6. Time Will Heal
7. Better Be Fueled than Tamed
8. At the End of the Sirens
9. Lonely Fields
10. Enlighten the Disorder (By a Monster’s Hand Part 2)

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Volbeat somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook

Volbeatin viimeisimmät pressikuvatvoi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

VESTERINEN YHTYEINEEN PALAA JULKAISUTAUOLTA

Tänään julkaistu Pöllöille kyytiä -single on vauhdikas avaus yhtyeen yhdeksännelle albumikaarelle Tasaisen varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon noussut Vesterinen Yhtyeineen palaa tänään kahden vuoden…

AXEL KALALTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-tulokkaista julkaisee uuden singlen Sisään, jolla kuullaan vierailijana DJ Ibusal Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty, arvostetusta KPC-kollektiivistakin…

POP-ISKELMÄN NOUSEVA TÄHTI JUHANA HAUKKALA JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Uuden ajan Arttu Wiskariksikin tituleerattu, Pohjanmaalta ponnistava iskelmäartisti Juhana Haukkala jatkaa Suomen kansan hurmaamista. Tänään julkaistu Älä anna anteeksi -single on tehty yhdessä palkitun huipputuottaja Jonas Olssonin kanssa. Juhana Haukkala kommentoi kappaletta: “Tää…