Ruotsin suurin poptähti Benjamin Ingrosso julkaisi uuden albumin

Monivivahteinen Pink Velvet Theatre -albumi on moderni rakkaustarina

Ruotsalainen supertähti Benjamin Ingrosso on julkaissut tänään odotetun albuminsa Pink Velvet Theatre. Äänimaailmaltaan erottuva ja poikkeuksellinen kokonaisuus yhdistelee poppia, mahtavia menneen ajan musikaaleja sekä ajattomien legendojen, kuten Bee Geesin, Queenin ja Elton Johnin, musiikkityylejä. Levyn ovat tuottaneet kansainvälisesti meritoituneet Vincent Pontare ja Salem Al Fakir (Avicii, Katy Perry, Madonna, Lady Gaga), jotka ovat myös kirjoittaneet kappaleita yhdessä Ingrosson kanssa

Syyskuun alussa Suomen Tanssii tähtien kanssa -kauden avausjaksossa esiintyneen ja yleisön hurmanneen Ingrosson kesällä ilmestynyt Look Who’s Laughing Now -single on parhaillaan suomalaisradioiden 25 soitetuimman kappaleen joukossa. Artistin viime kevään loppuunmyyty Better Days -kiertue toi ruotsalaistähden myös Helsingin Tavastialle, jonka jälkeen Ingrosso esiintyi näyttävästi Euroviisujen semifinaaleissa miljoonayleisölle. Elokuussa artisti palasi keikkailemaan Suomeen Pietarsaareen ja Tammisaareen

Benjamin Ingrosso avaa konseptialbumiaan seuraavasti: “Tämä albumi on syntynyt ja kehittynyt oman henkilökohtaisen kasvuni rinnalla laulajana ja lauluntekijänä. Albumi on moderni rakkaustarina, kuin tämän päivän Romeo ja Julia. Sisältö kulkee todellisuuden ja mielikuvituksen välillä. Albumin nimi Pink Velvet Theatre viittaa epätodelliseen universumiin, kirjavaan tilaan, joka on täytetty intensiivisillä tunteilla ja vivahteikkaalla kuvituksella. Jokainen kappale on oma tarinansa.”

Ruotsin suurimpiin supertähtiin lukeutuvan Benjamin Ingrosson kansainvälisen ura käynnistettiin tammikuussa ensimmäisellä singlellä Kite. Ruotsin Spotify-listan kärkeen noussut kappale on kerännyt yli 35 miljoonaa striimiä ja ylittänyt platinarajan artistin kotimaassa. Kappale nousi myös Suomessa radioiden soittolistoille ja kasvoi hitiksi myös muissa Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa. Biisiä seurasi niin ikään suosiota niittäneet Better Days, Purple Disco Machinen, Nile Rodgersin ja Shenseean kanssa julkaistu Honey Boy sekä Look Who’s Laughing Now. Kansainvälisesti Benjamin Ingrosson tuotantoa on striimattu peräti miljardi kertaa.

Benjamin Ingrosso somessa: 
Instagram / TikTok / Youtube

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Artistin viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…