SUOMI-INDIEN SUOSIKKI ARPPA JULKAISEE UUDEN ALBUMIN

Kriitikoiden ja yleisön rakastama Arppa yhtyeineen julkaisee tänään uuden albumin Muovipussi kummittelee. Kokoonpanon neljäs studioalbumi on tarkkanäköinen ja tunnistettava kokonaisuus: Arppa-soundista ei voi taaskaan erehtyä. Levy sisältää yhdeksän kappaletta ja rakentuu nokkelista teksteistä ja tunnelmallisista äänikuvista, joiden sisään on helppo sukeltaa. Albumilta löytyy muun muassa jo pitkään keikoilla kuultu, yleisön suursuosikiksi Hannu-kappale. Levyllä Arpan kanssa soittavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi (kitara), Eero Seppä (basso) sekä Okko Saastamoinen (rummut). Albumin tuotannosta vastaa Arpan lisäksi kaksi aiempaakin Arppa-albumia tuottanut Väinö Karjalainen, joka tunnetaan myös muun muassa Ursus Factoryn ja Lyytin tuotannoista ja äänityksistä. 

Vuonna 2021 Johanna Kustannukselle kiinnitetty Arppa on noussut nopeasti Suomen suosituimpien indie-muusikoiden joukkoon: artistin musiikkia on striimattu pelkästään suoratoistopalveluissa lähes 30 miljoonaa kertaa. Artistin aikaisemmat albumit Laavalamppuja (2020), Kinovalon alla (2021) ja Valeria (2023) ovat saaneet osakseen ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Molemmat levymerkin alla julkaistut albumit ovat myyneet kultaa. Viiden tähden levyarvioiden lisäksi Arppa on huomioitu myös yhteensä neljällä Emma-ehdokkuudella. 

Arpan artistiuden yksi kulmakivistä on hänen ja hänen yhtyeensä live-esiintymiset. Niissä yhdistyvät lämpö, läsnäolo ja aito ilo musiikkia kohtaan. Tätä päästään taas todistamaan, kun Arppa suuntaa syksyllä uuden albumin myötä kattavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue käynnistyy Vantaalta ja päättyy Helsinkiin joulukuun lopussa. Syksyn rundilla yleisöt voivat siis odottaa unohtumattomia live-vetoja, joissa artistin tunnelmallinen musiikki ja hurmaava lavakarisma pääsevät valloilleen. 

Arppa nähdään syksyn aikana kiertueella seuraavasti:

4.10. Tikkurilan kirkko, Vantaa
5.10. Pato Areena, Kouvola
11.10. House of Olaf, Savonlinna
12.10. Kanneltalo, Helsinki
17.10. Kangasala-talo, Kangasala
18.10. Finlandia-klubi, Lahti
19.10. Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus, Espoo
25.10. Ritz, Vaasa
26.10. Raahesali, Raahe
27.10. Kuopion kaupunginteatteri, Kuopio
1.11. Kino Marilyn, Loviisa
2.11. Promenadikeskus, Pori
8.11. Turun Kaupunginteatteri, Turku
9.11. Krapin Paja, Tuusula
10.11. Krapin Paja, Tuusula
14.11. Teatteri PROvinssi, Salo
15.11. Kulttuurikuppila Brummi, Rauma
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere
17.11. Madetojan Sali, Oulun Musiikkikeskus, Oulu
19.11. Korundi, Rovaniemi
20.11. Korundi, Rovaniemi
21.11. Kaustinen-Sali, Kaustinen
22.11. Paviljonki, Jyväskylä
23.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää
29.11. Kuhmo-talo, Kuhmo
30.11. Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
20.12. Kulttuuritalo, Helsinki

Lataa Arpan tuoreet promokuvat tästä.

Arppa somessa: 
Facebook / Instagram / Tiktok

PR:
Meri Timgren
050 5455 770
meri.timgren@umusic.com

Keikkamyynti:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
044 563 1430

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMU HABER JULKAISI ENSIMMÄISEN ENGLANNINKIELISEN SOOLOALBUMINSA

Saksan Universal Musicille kiinnitetty Samu Haber on julkaissut tänään ensimmäisen englanninkielisen sooloalbuminsa Me Free My Way. Erityisesti saksankielisessä Euroopassa suursuosiota nauttivan Samu Haberin albumi…

VAIHTOEHTOPOPIN TULOKAS SONIA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Vaihtoehtopopin kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Sonia julkaisee uuden singlen Sä et kuule mun sanoja. Biisi kertoo turhauttavasta rakkaudesta ja riidoista, jotka ovat lopulta ylitsepääsemättömiä.…

THE VOICE OF FINLAND VOITTAJA LAURA RUUSUMAA JULKAISI ENSIMMÄISEN SINGLENSÄ

Historiallisella äänimäärällä The Voice of Finlandin voittaneen Laura Ruusumaan ensimmäinen single on nimeltään Tragediaa Huittisista kotoisin oleva laulaja Laura Ruusumaa voitti historiallisen…