PETRI MANNONEN UNIVERSAL MUSICIN TOIMITUSJOHTAJAKSI

Pitkän uran viihdeteollisuudessa tehnyt Petri Mannonen on nimitetty levy-yhtiö Universal Musicin toimitusjohtajaksi 

Universalilla eri tehtävissä vuodesta 2010 toiminut Mannonen saa johdettavakseen Suomen suurimman levy-yhtiön, jonka kotimaista menestystä ovat siivittäneet kuluneen vuoden aikana muun muassa KUUMAA, Mirella ja Robin Packalen.

Petri Mannosella (46, KTM) on 25 vuoden kokemus viihdeteollisuudesta. Universal Musicilla hän aloitti vuonna 2010 kaupallisena johtajana ja sai pian vetovastuun myös yhtiön Baltian toimintojen käynnistämisestä ja paikallisen musiikkimarkkinan kehittämisestä. Ennen musiikkialalle tuloa Mannonen toimi muun muassa maksutelevisioyhtiö Viasat Finlandin (nyk. Viaplay) toimitusjohtajana.

”Kotimainen musiikkimarkkina on tällä hetkellä todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Musiikkia on nykyisin helpompi julkaista kuin koskaan ja tarjonnan kasvaessa myös suurten levy-yhtiöiden rooli korostuu. Meidän tehtävämme on keskittyä pitkäkestoisten artistiurien rakentamiseen artisteista huolta pitäen. Haluamme tarjota nykyisille ja tuleville artisteillemme luovan sekä ammattimaisen paikan kasvaa ja kehittyä huolehtien samalla siitä, että heidän musiikkinsa päätyy juuri oikeanlaisten yleisöjen kuuluviin”, kertoo Universal Music Oy:n toimitusjohtajana 2. lokakuuta aloittanut Petri Mannonen

Kotimaisen musiikin kulutus on kasvanut viime vuosina Suomessa merkittävästi. Kuluneen vuoden aikana Suomen Spotifyn Top 50 -listan kotimaisuusaste on ollut lähes 90 prosenttia. 

”Uskon vahvasti musiikin ja kulttuuriin laajempaan yhteiskunnalliseen merkitykseen ihmisten henkisen hyvinvoinnin ja mielihyvän synnyttäjänä. Siihen tarvitaan oikeanlaisia resursseja, läsnäoloa, energiaa ja ennen kaikkea hyvinvoivia artisteja. Näihin tulemmekin panostamaan”, Mannonen lisää.

“Meille on ilo nimittää Petri Mannonen Universal Musicin toimitusjohtajaksi Suomessa ja Baltiassa. Hän on jo pitkään ollut tämän alueen toimintojemme avainroolissa, ja hänen myötään varmistamme meille vahvan kokemuksen innovaatiokyvystä ja johtamisesta. Hänen nimityksensä vahvistaa myös Universalin sitoutumisen kehittää omaa osaamistaan organisaation sisällä. Uskon, että Petri, yhdessä osaavan tiimimme kanssa, vie meidät vastuualueellaan kohti seuraavaa kasvun vaihetta. Toivonkin, että koko musiikkiala yhtyy onnitteluihin hänen ansaitusta ylennyksestään”, toteaa Universal Music Groupin Pohjoismaiden johtaja Joakim Johansson

Universal Music Group on maailman johtava musiikkialan yhtiö, jonka pääliiketoimintaa ovat äänitteiden tuotanto ja musiikin kustannustoiminta. Musiikkituottajat IFPI ry:n tilastojen mukaan Universal Music on markkinajohtaja Suomessa lähes 35,7 prosentin kokonaismarkkinaosuudella. 

Universal Music edustaa niin kansainvälisesti kuin lokaalisti maailman valovoimaisimpia artisteja, joita ovat muun muassa KUUMAA, Mirella, SHRTY, BESS, Taylor Swift, Billie Eilish, The Weeknd ja Sabrina Carpenter.

Tiedotteen kuva: Julius Konttinen

Yhteystiedot

Petri Mannonen
Toimitusjohtaja, Universal Music Oy
petri.mannonen@umusic.com
+358 45 636 55213

Mari Hautamäki
Head Of Local, Universal Music Oy
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…