THE WEEKNDILTÄ PIAN UUSI ALBUMI HURRY UP TOMORROW

Tuoreen singlen Dancing In The Flames –musiikkivideon on ohjannut The Weekndin kanssa ennenkin yhteistyötä tehnyt  suomalainen Anton Tammi

Kanadalainen supertähti The Weeknd julkaisi juuri uuden singlen Dancing In the Flames, joka on avaus artistin tulevalle albumille Hurry Up Tomorrow. Kappaletta on artistin itsensä ohella ollut kirjoittamassa ja tuottamassa Max Martin sekä Oscar Holter. Kappaleen musiikkivideo julkaistiin samanaikaisesti. Sen on ohjannut suomalainen Anton Tammi, joka on ollut vahvasti mukana The Weekndin After Hours -albumin visuaalisessa toteutuksessa ja ohjannut muun muassa Blinding Lights -jättihitti musiikkivideon. Tuore Dancing In The Flames -musiikkivideo on kuvattu kokonaan Applen uudella iPhone 16 -puhelimella. 

Hurry Up Tomorrow kulminoi The Weekndin trilogian, jota on edeltäneet albumit After Hours (2020) ja Dawn FM (2022). Trilogian viimeinen luku on teemallisesti eksistentiaalinen ja itsereflektiivinen. 

Dancing In The Flames -singlestä kuultiin maistiainen viime viikonloppuna Sao Paulossa, Brasiliassa artistin esiintyessä one-night-only -showssa loppuunmyydylle 70 000-päiselle yleisölle. Keikka myös livestriimattiin YouTubessa yli 35 miljoonalle artistin kanavan seuraajalle. Hollywood Studios -teemapuistoon Los Angelesiin aukesi samanaikasesti Halloween Horror Experience – The Weeknd: Nightmare Trilogy, ihokarvat pystyyn nostattava näyttely, joka on koettavissa aina marraskuun 3. päivään asti. 

34-vuotias The Weeknd, oikealta nimeltään Abél Makkonen Tesfaye, on julkaissut uransa aikana lukuisia menestyskappaleita. Maailmanlaajuisesti hänen musiikkiaan on striimattu huimat 113 miljardia kertaa. Suomessa artistin tuotanto on kerännyt miltei 325 miljoonaa striimiä. Vuonna 2020 julkaistua megahittiä Blinding Lights on kuunneltu kansainvälisesti jo yli 10 miljardia kertaa ja myös Suomessa kappale on ansainnut yhdeksänkertaista platinaa. The Weeknd nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2017 hänen esiintyessä Blockfestien 10-vuotisjuhlakonsertissa pääesiintyjänä ja edellisen kerran hän vieraili lahden toisella puolen Tallinnan Laululavalla elokuussa 2023. 

The Weeknd somessa: 
Instagram / Spotify / TikTok / Facebook / Youtube

Artistin viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…