POPTÄHTI JANNA JULKAISEE ODOTETUN, UUDEN ALBUMIN

Ihminen-albumi julkaistaan 30.8.,
levyä juhlitaan Tavastian-keikalla 5.9.

Taidokkaasta laulustaan ja sielukkaasta soundistaan tunnettu JANNA julkaisee 30.8. pieteetillä valmistellun ja odotetun uuden albuminsa Ihminen. Monipuolinen kokonaisuus pitää sisällään isoja pop-melodioita, suoran rehellisiä lyriikoita, yllättäviä vierailijoita ja ennen kaikkea JANNAn huikaisevan upeaa tulkintaa, jossa yhdistyvät artistille tyylinomaisesti herkkyys ja vahvuus. Albumilta löytyvät muun muassa isot radio- ja Spotify-hitit Maailma meidän jälkeen ja Onnistu elämään. Levyn vastaavana tuottajana toimi JANNAn lisäksi Jukka Immonen.

Albumia juhlitaan 5.9. Helsingin Tavastialla julkaisukeikalla. Sitä ennen artisti nähdään vielä loppukesän festivaaleilla. Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistävä JANNA puhuttelee laajaa yleisöä ja hänen kappaleensa tarjoavat runsaasti samaistumispintaa eri elämänvaiheissa oleville kuulijoille.

JANNAn musiikillinen lahjakkuus tuli esille jo lapsena. Pianonsoiton artisti aloitti kuusivuotiaana ja ensimmäisen kappaleensa hän sävelsi kahdeksanvuotiaana. Siitä lähtien musiikki on ollut läsnä JANNAn elämässä laulamisen, pianonsoiton, säveltämisen, sanoittamisen ja sovittamisen muodossa. Uransa alussa JANNAjulkaisi kaksi englanninkielistä albumia, mutta varsinaisen läpimurtonsa hän teki vuonna 2014 julkaisemallaan Sä et ole hullu -singlellä. Se myi platinaa ja nosti JANNAn Suomen suosituimpien artistien joukkoon. Samana vuonna julkaistu Janna-albumi nousi Suomen virallisen listan ykköseksi ja kaikki sen singlelohkaisut menestyivät hyvin myös radiolistalla. Albumi toi JANNAlle viisi Emma-ehdokkuutta. Vuonna 2018 julkaistu Spektri-albumi on myynyt platinaa ja kaikki siltä lohkaistut singlet ovat streamanneet kultaa tai platinaa. Emma-ehdokkuuksia JANNAlle on kertynyt yhteensä yhdeksän ja hänet on palkittu vuonna 2015 vuoden tulokkaana Iskelmägaalassa. JANNA nähtiin viime syksynä Vain elämää -sarjassa, jossa hän ihastutti vahvoilla tulkinnoillaan ja rohkealla heittäytymiskyvyllään.

JANNA somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen / Universal Music
tuula.salminen@umusic.com
p. 040 9011266

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…