VILMA ALINALTA TULEVAN LEVYN VIIMEINEN SINGLELOHKAISU – ALBUMI ULKONA 8.3.

Parasta elämää on Vilma Alinan ensimmäinen single, jolla hänen kädenjälkeään kuullaan myös kappaleen tuotannossa

Polut kasvaa umpeen -albumi julkaistaan 8.3.

Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina julkaisee neljännen albuminsa Polut kasvaa umpeen 8. maaliskuuta. Tänään levyltä saadaan sen viimeinen ennakkomaistiainen, Parasta elämää -single. Koskettavan kappaleen sävellys ja sanoitus ovat tuttuun tapaan Vilma Alinan käsialaa. Tämän lisäksi kyseessä on ensimmäinen kappale, jossa artistin kädenjälkeä kuullaan myös tuotannossa. 

Parasta elämää oli ihan ensimmäisiä kappaleita mitä kirjoitin tulevalle levylle, ja alusta asti tää on tuntunut jollain tavalla albumin sydänbiisiltä. 

Ehdittiin testailla tähän aika montaa eri tuotantosuuntaa, kunnes päätin itse kokeilla ja tein oman tuotantoversioni. Kokeiltiin mitä tapahtuu, jos yhdistää mun tuotantomaailmaa Ilkka Wirtasen tekemään aikaisempaan versioon, ja äkkiä palaset tuntuivat putoavan paikalleen. Näin Parasta elämää päätyi olemaan ensimmäinen kappale, missä mut on kreditoitu myös tuottajana. 

Mä näen tän biisin tarinan päässäni tosi visuaalisena, melkein kuin pienenä elokuvana. Parasta elämää on pakomatka pitkiin öihin kavereiden kanssa, missä puhuja pitkin tarinaa yrittää todistella muille ja itselleen olevansa okei. Kuitenkin viimeistään aamulla, kun ei ole enää mitään millä itseään harhauttaisi, on pakko kohdata oma surunsa“, artisti kertoo.

Vuonna 2014 debytoinut Vilma Alina on julkaissut urallaan kolme studioalbumia (Ufoja 2016, Tulva 2019, True Crime 2021), jotka ovat kaikki ylittäneet kulta- tai platinarajan. Yhteensä laulajan musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo yli 95 miljoonaa kertaa. Lahjakas laulaja-lauluntekijä kirjoittaa ja säveltää musiikkinsa itse, ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa isoiksi radiohiteiksi nousseet Paha tapa, Rikollinen, Syliin ja Palasina, joka oli ehdolla Emma Gaalassa vuoden biisi -kategoriassa vuonna 2020. Suomen lahjakkaimpiin lauluntekijöihin lukeutuva Vilma Alina palkittiin syksyllä 2020 Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnolla. Huomenna järjestettävässä Emma Gaalassa Vilma Alina on ehdolla Vuoden Musiikintekijä -kategoriassa.


Vilma Alina somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
050 403 2998

Keikkamyynti:
Miska Nipuli
miska.nipuli@livenation.fi
050 463 4001

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…