TANSSI JA ITKE EVELINAN TAHTIIN

Evelina jatkaa tyylikkäiden pop-kappaleiden parissa – Kyynelii on toinen single artistin tulevalta neljänneltä albumilta

Häikäisevä lyriikkavideo julkaistaan klo 12.00

Kotimaisen musiikin supertähti Evelina on juuri julkaissut sydänsuruista kertovan ja tanssilattialle houkuttelevan singlen Kyynelii. Ryhdikkään ja tyylikkään kappaleen tuotannossa kuullaan Evelinan luottotuottaja Tidon lisäksi juuri Emma-ehdokkuuden saanutta duoa Los Rollos. Samaistuttava, artistin itsensä sanoittama ja säveltämä Kyynelii on toinen single Evelinan tulevalta neljänneltä albumilta. Kappaleelle julkaistaan säväyttävä, Evelinan ideoima ja Misael Sinen ohjaama lyriikkavideo tänään klo 12, jolloin sen voi katsoa tästä.

”Edellisen singlen asettama seksikkään haikea linja jatkuu, mutta tässä biisissä on tosi erilaista rohkeutta. Oon jo syksyllä keikoilla luvannut, että on tulossa jotain, mihin voi tanssia ja itkeä samaan aikaan. Biisi syntyi aika itsestään ja alusta asti oli selvää, että siitä tulee suoraviivainen pop-biisi. Rollot oli aikanaan myös Sireeneissä mukana ja nyt vuosia sen jälkeen on siistiä tehdä tällainen projekti jälleen yhdessä. Tidon kanssa yhdessä saatu lopputulos on upea”, Evelina kommentoi.

Def Jam Recordings Finland -levymerkille ensimmäisenä artistina kiinnitetty Evelina julkaisi elokuussa viimeisimmän singlensä Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI, joka oli yksi syksyn kuunnelluimpia kotimaisia hittejä. Kultarajan ylittänyt single pysyi yhteensä 18 viikkoa Suomen 50 striimatuimman kappaleen joukossa Spotifyssa sekä 13 viikkoa suomalaisradioiden 50 soitetuimman biisin kärjessä. Evelina paljasti vuoden lopussa julkaisevansa kesäkuussa artistin itsensä ideoiman ja kiehtovasti kuvittaman Auringon ympäri -kalenterin lukuvuodelle 2022–2023. Kalenterista voi lukea lisää tästä. Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Hänen albuminsa 24K (2016), SOS (2019)ja III (2020) ovat keränneet yhteensä yli huimat 200 miljoonaa striimiä ja jokainen debytoi albumilistan kärkikolmikossa. Vuonna 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa myös paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavissaan, joissa hänellä on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

Voit ladata Evelinan viimeisimmät pressikuvat tästä.

Evelina somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Keikat:
Hans Koivu & Jussi Laine
Team Agency Oy
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…