ROBIN PACKALEN YHTEISTYÖSSÄ KOREALAISARTISTIN KANSSA

Robin Packalenin uudella Sucker For That Love -singlellä mukana korealaisartisti SAAY

Robinin toinen kansainvälinen EP Rest In Beat AM julkaistaan 15. lokakuuta

Poptähti Robin Packalen on juuri julkaissut koukuttavan singlen Sucker For That Love, jolla on mukana eteläkorealaislaulaja SAAY. Kappaleelle julkaistaan myös musiikkivideo tulevana maanantaina klo 10. Robinilta saadaan 15. lokakuuta toinen kansainvälinen EP Rest In Beat AM, joka muodostaa yhdessä joulukuussa julkaistun Rest In Beat PM -EP:n kanssa artistin ensimmäisen englanninkielisen albumikokonaisuuden.

”Sucker For That Love syntyi viime vuonna kauniissa maisemissa Turun saaristossa yhdessä Joonas Parkkosen, Alex Mattsonin, Peppiina Pällijeffin ja Olavi Uusitalon kanssa. Tanssimme, saunoimme ja pidimme hauskaa, minkä jälkeen Sucker For That Love syntyi kuin itsestään. Oon tosi fiiliksissä, että biisille saatiin mukaan myös SAAY, joka tuo biisiin upeaa syvyyttä! Yhteistyö sujui loistavasti, vaikka olosuhteiden takia työskenneltiin etäyhteydellä”, Robin kertoo.

Jo pitkään k-poppia ahkerasti kuluttaneen Robinin unelmiin on kuulunut yhteistyö k-pop-artistin kanssa. SAAY tuli vastaan YouTubessa, kun Robin selaili eri k-pop-musiikkivideoita, ja hän oli heti myyty artistin karismasta sekä tanssi- ja laulutaidoista – ja pian unelmasta tuli totta.

”Oli ihan huippua päästä työskentelemään Robinin kanssa! Biisissä on mielestäni paljon potentiaalia ja se on kokonaisuudessaan todella kaunis”, SAAY jatkaa.

Toisen EP:n ensimmäisenä singlenä julkaistu Hard To Love ft. Alex Mattson on kerännyt 2 miljoonaa kuuntelukertaa suoratoistopalveluissa ja sen musiikkivideota on katsottu yli 300 000 kertaa. Sami Joensuun ohjaama video nousi Suomessa YouTuben trendaavien kärkeen pian julkaisunsa jälkeen. Voit katsoa videon tästä.

Tässä kuussa Robinin voi nähdä pitkästä aikaa kokopitkällä keikalla Helsingissä, jossa kuullaan myös ennen julkaisemattomia kappaleita lokakuussa julkaistavalta EP:ltä. Torstaina 16. syyskuuta järjestettävälle, ainutlaatuiselle Allas Sea Pool –keikalle voi ostaa lippuja täältä.

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on julkaissut viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänen musiikkiaan on striimattu huimat 405 miljoonaa kertaa. Vastustamaton supertähti on yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa: turkulaispopparia seuraa eri some-kanavissa yhteensä yli 965 000 ihmistä. Kansainvälinen ura lanseerattiin vuoden 2019 alussa ja nyt saatavilla on yksitoista englanninkielistä kappaletta (I’ll Be With You, Suit That, Benefits, Hard To Love, Rest In Beat PM -EP & Sucker For That Love).

Lataa Robin Packalenin viimeisimmät pressikuvat tästä ja SAAYn pressikuvat tästä.

Robin Packalen somessa:
Instagram / TikTok / Facebook / Nettisivut

SAAY somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Management:
Robin Entertainment
contact@robinentertainment.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…