EVELINALTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Evelina ja tulokasartisti ANI laulavat kielletystä rakkaudesta uudella singlellä Me ei kuuluta toisillemme

Suomen suosituimpiin tähtiin lukeutuva Evelina on julkaissut tulevan nelosalbuminsa ensimmäisen kappaleen. Tänään julkaistulla, Tidon tuottamalla Me ei kuuluta toisillemme -singlellä on mukana Evelinan tavoin poppia ja r&b:tä yhdistelevä tulokasartisti ANI. Haikea kappale kertoo kahdesta ihmisestä, jotka hakeutuvat toistensa lähelle, vaikka heidän ei ehkä pitäisi. Singlelle julkaistiin juuri myös Misael Sinen ohjaama upea musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä.

”Kun tää biisi tuli studiosessiossa ulos jostain mun tietoisuudesta, oli heti tosi selkeää, että haluan just ANIn vierailemaan sille. Meillä on keskenään tosi hauskaa ja hyvä kemia, joka musta kuuluu biisillä. Tää seksikkään haikee kappale kertoo sellaisesta kielletystä rakkaudesta, mitä ei voi kuitenkaan vastustaa. Sen kertojat tietää, että pitäisi päästää irti, mutta sydän sanoo toista. Sit vaan haluaa pitää toisesta kiinni kaikin mahdollisin keinoin, vaikka saisi vain lyhyitä, ohikiitäviä hetkiä. On aivan ihanaa pistää uutta musaa ulos pitkän tauon jälkeen – toivottavasti sitä pääsee esittämään livenä lähempänä julkaisuajankohtaa kuin viimeksi”, Evelina naurahtaa.

Tänä vuonna YleX Läpimurto -raadin ykköseksi valitsema ANI ei epäröinyt hetkeäkään yhteistyötä Evelinan kanssa. ”Rakastan tässä biisissä etenkin kaunista sävellystyötä ja sitä, miten tarkkaan harkittua mun ja Even duettolaulaminen on. Vaikka biisi käsittelee kiellettyä asiaa, niin se tuntuu silti kauniilta. Kuvittelin, että kirjottaminen ja laulaminen Evelinan ja Tidon tasoisten tekijöiden kanssa saattaisi olla kuumottavaa, mutta ne teki mulle kaiken tosi helpoksi ja studiossa oli rento ja hyvä energia luoda”, ANI kertoo.

Viime vuonna Def Jam Recordings Finland -levymerkille ensimmäisenä artistina kiinnitetty Evelina julkaisi syksyllä kolmannen albuminsa III. Modernin popin ja r&b:n maailmoista ammentavan levyn kaikki kappaleet olivat Evelinan omia sävellyksiä ja sanoituksia. Tyylikkään ja rehellisen albumin tuotannosta vastasi Tido. Evelina esittää vuoden r&b:n Emma-ehdokkuuden tuoneen kokonaisuuden ensimmäistä kertaa alusta loppuun Helsingin Allas Sea Poolilla torstaina 9. syyskuuta.

Evelina on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi tämän hetken kuunnelluimmista ja seuratuimmista kotimaisista tähdistä. Hänen albuminsa 24K (2016), SOS (2019)ja III (2020) ovat keränneet yhteensä yli huimat 200 miljoonaa striimiä ja jokainen debytoi albumilistan kärkikolmikossa. Vuonna 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa myös paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavissaan, joissa hänellä on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

Me ei kuuluta toisillemme tekee historiaa olemalla ensimmäinen suomalaisen artistin julkaisu, joka hyödyntää Apple Musicin kesäkuussa lanseeraamaa Spatial audio (tilaääni) -teknologiaa. Sen kautta kuulijan kokemus musiikista on entistä syvempi, kun hän voi kokea äänen tulevan kaikkialta ympäriltään ja olevansa musiikin keskipisteessä.

Voit ladata Evelinan uusimmat pressikuvat ja kaksikon yhteiskuvat täältä.

Evelina somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Keikat:
Hans Koivu & Jussi Laine
Team Agency Oy
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…