NELLI MATULA NÄKEE TULEVAISUUTEEN

Nelli Matula julkaisi aurinkoisen Tulevaisuuteen-kesäsinglen – katso näyttävä minimusiikkivideo tästä!

Säkenöivä pop-artisti Nelli Matula julkaisi tänään uuden singlen Tulevaisuuteen. Tarttuva ja aurinkoinen kappale sopii niin tekstimaailmansa kuin tunnelmansa puolesta osuvasti heinäkuun helteisiin. Single sai alkunsa biisintekosessiossa, jossa Nelli halusi kirjoittaa kappaleen koronavuoden ja sydänsurujen koettelemalle ystävälleen tsemppibiisiksi.

“Halusin tämän biisin kautta sanoa ystävälleni, ettei lannistuisi ja jaksaisi uskoa parempaan huomiseen. Mulle oli tärkeää sanoittaa se, miten itse hänet näen. Samalla toivon, että hänkin näkisi itsensä niin kuin minä. Meillä oli studiolla tosi hauska meininki tätä biisiä tehdessä. Kun pääsin kotiin ja kuuntelin biisin vielä uudestaan, liikutuin. Vaikka kirjoitin kappaleen ystävälleni, taisin vähän kirjoittaa sen myös itselleni. Meillä kaikilla on takana tosi raskas vuosi ja monia asia on tuntunut painavalta. Tuntuu tärkeältä saada lohtua ja kannustusta. Uskon, ettei kukaan muukaan laita sitä tällaisten aikojen jälkeen pahakseen”, Nelli avaa.

Musiikillisesti Nelli on inspiroitunut paljon muun muassa Bruno Marsin tuotannosta. Hän kaipasi vastaavanlaista groovaavaa ja aurinkoista energiaa myös uudelle singlelleen, jonka tekijätiimin muodostivat artistin lisäksi RZY (Antti Riihimäki), Kaisa Korhonen sekä Los Rollos.

Viimeksi Nelliltä kuultiin uutta musiikkia vuoden alussa, kun kultaa striimannut Lelu-single julkaistiin. Kappale jatkoi pop-artistin nousujohteista uraa noustessaan heti julkaisupäivänään Suomen toiseksi kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotifyssa. Nellin Instagram-tilillä julkaistulla Lelu-minimusiikkivideolla on tällä hetkellä lähes 80 tuhatta näyttökertaa.

Seuraa Nelli Matulaa somessa:
Instagram / TikTokFacebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…