LÄÄKE-SINGLELLÄÄN LÄPIMURRON TEHNYT VIIVI JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Uusi single USA julkaistaan 18.6.

Platinaa striimanneella Lääke-hitillään koko kansan tietoisuuteen noussut laulaja VIIVI julkaisee huomenna uutta musiikkia. USA on tarttuva ja laulajan upeaa ääntä alleviivaava pop-kappale, jonka melodia vie mukanaan heti. USA kertoo pään sisäisistä kamppailuista eron jälkeen. 

”Nyt on neljännen sinkun aika ja tuntuu et joka julkaisu jännittää aina vaan enemmän. Ootte ottanu mun musan tosi hyvin vastaan ja se tuntuu ihan uskomattomalta. USA ei oo 100% omakohtainen tarina koska ite oon just nyt tosi onnellinen, mutta uskon et tähän tekstiin voi samaistua. Laulaessakin tuli ihan sellanen olo et mäki oon sekasin ku USA.

Tää kesä menee studiolla ja sometellen (?) kun tehään mun debyyttialbumia valmiiksi. Tässä on tapahtunu tosi paljon isoja juttuja, mut eniten tällä hetkellä ootan et pääsisin vihdoin keikoille. Niitä kohti mennään!” VIIVI kertoo.

USA on syntynyt samalla tekijätiimillä kuin VIIVIn aiemmatkin singlet (VIIVI, Joonas Keronen & Lauri Halavaara) ja kappaleen viimeistelyssä auttoi Suomen parhaisiin biisintekijöihin lukeutuva Vilma Alina. Uuden singlen myötä ensi viikolla julkaistaan myös VIIVIn ensimmäinen musiikkivideo, jonka ohjasivat Konsta Vihavainen ja Lisa Nikula.

21-vuotias Universal Musicille ja Capitol Recordsille kiinnitetty VIIVI on noussut kotimaisen popin kiinnostavimpien tulokkaiden joukkoon. VIIVIn musiikki on modernia suomipoppia, jonka keskiössä on artistin persoonallinen laulusoundi sekä isot kertosäkeet. Artisti on lyhyessä ajassa kerännyt aktiivisen fanijoukon ja laulanut tiensä yleisön sydämiin.

Viime joulukuussa julkaistu artistin kolmas single Lääke oli alkuvuoden isoimpia hittejä ja pysyi monen kuukauden ajan Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. Lisäksi hittisingle on tällä hetkellä tämän vuoden striimatuin tulokasartistin julkaisema kappale. Kokonaisuudessaan artistin kolme singleä ovat keränneet jo yli 7 miljoonaa kuuntelukertaa suoratoistopalveluissa. Ahkerasti uutta musiikkia kirjoittava VIIVI valmistelee debyyttialbumiaan, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin. Tulevana kesänä VIIVI debytoi myös ääninäyttelijänä uudessa Spirit 2 – Kesyttämätön -elokuvassa, jossa hän näyttelee pääroolin.

Seuraa VIIVIä somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818 
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…