SUOMIROCKIN LEGENDA POPEDA LYÖ TISKIIN UUDEN SINGLEN

Suomirockin kulmakivi ja hirsikurki Popeda on julkaissut tänään uuden singlen Shal-la-la. Samaan aikaan julkaistiin myös toinen kappale nimeltään Ikävä keikalle, jolla mukana on Klamydia. Vuonna 1977 uransa aloittanut Popeda ei osoita hyytymisen merkkejä.

Popedan musiikki on suomalaisten dna:ssa, ja yhtyeen hitit, kuten Kuuma kesä, Tahdotko mut tosiaan, Matkalla Alabamaan sekä Kaasua, komisario Peppone, on sementöity suomalaisen rockin historiaan. Yhtye on julkaissut uransa aikana 20 albumia, joista viimeisimmän, Haista Popeda!, vuonna 2017.

Popeda esiintyy Tampereen upouudella Uros Live -areenalla 16.12., jolloin luvassa on hittikavalkadi yhtyeen 40-vuotiselta uralta. Popeda nähdään myös kesän mittaan festarilavoilla. 

Seuraa Popedaa somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…