Läpimurtoa tekevältä Runolta uusi single ja itse käsikirjoitettu musiikkivideo

Spoken wordia ja poppia musiikissaan nerokkaasti yhdistelevä artistitulokas Runo julkaisee tänään uuden singlensä Musta jää. Tummanpuhuva kappale käsittelee kielikuvien kautta kieroutunutta parisuhdetta. Runolle tyypillisesti lyriikoissa leikitellään suomen kielellä sekä yhdistellään runoutta ja spoken wordia kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Musta jää on tuttuun tapaan Runon oma sävellys ja sanoitus, kappaleen on tuottanut Noah Kin ja Konsta Vihavainen. Kappaleelle on juuri julkaistu myös mykistävän upea musiikkivideo, joka on artistin oma käsikirjoitus. Videon on ohjannut Konsta Vihavainen. Runo kertoo uudesta singlestä ja musiikkivideosta:

”Musta jää kertoo lähtemisen pelosta, rohkeudesta ja vihasta. Mun käsikirjoittama musavideo tukee biisin sekä tulevan levyn teemoja. Irtaantuminen, kasvaminen ja eteenpäin kulkeminen voi olla raastavaa. Välillä ihmisten jättäminen taakseen tuntuu, kuin jättäisi itsensä. Siksi halusin, että videolla Runo jättää vanhan itsensä ja jatkaa matkaa. Vaikka välillä tuntuisi siltä, että kuolee sisältä, niin elämä jatkuu.”

Musta jää saa ensiesityksensä ensi viikolla virtuaalisessa YleXPop-tapahtumassa, jossa Runo esiintyy suorassa striimilähetyksessä 5.6.

Runo on Johanna Kustannukselle sainattu artisti, jonka musiikissa yhdistyvät pop-musiikki, spoken word ja runous. Artisti nousi suomalaisen musiikkimaailman tietämykseen voitettuaan viime syksynä YleX Nosteessa -sarjan. Runon musiikki edustaa mielenkiintoista vaihtoehtosoundia, joka muodostaa eri tyylilajeja yhdistellen kokonaisvaltaisen taidekokonaisuuden. Parhaillaan artisti työstää tuotantopäällikkönsä Minna Koiviston kanssa debyyttialbumiaan, jolta julkaistiin alkuvuodesta myös Konsta Vihavaisen ja Joonas Laaksoharjun tuottama single .

Seuraa Runoa somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…