KNIPIN UUSI SINGLE ON RAKKAUSLAULU LAAJASALOLLE

Knipi on julkaissut tänään uuden singlensä 00840. Kappale on kunnianosoitus Knipin kotiseudulle, Laajasalon saarelle ja sen yhteisölle. Viime vuoden aikana kaikkien elinpiiri pienentyi ja omat kotikulmat sekä yhteisöllisyys tulivat entistä tärkeämmiksi ja merkityksellisimmiksi. Knipin mukaan biisi yllätti valmistuessaan jopa hänet itsensä, sillä tarkoituksena ei ollut kirjoittaa rakkauslaulua kotiseudusta saati parisuhteesta, mutta sellainen kappaleesta tuli. Loppujen lopuksi Knipi kirjoitti lauluun hänen ja puolisonsa tarinan.

”Ankeaan vuoteen mahtui onneksi myös hetkiä jolloin tuntui, että kaikesta selvitään ja että itse asiassa tässä on poikkeuksellinen mahdollisuus olla läsnä hetkessä ja kiitollinen lähellä olevista ihmisistä”, Knipi kertoo ja jatkaa: ”Tavallaan kappaleen voi myös tulkita olevan ylistys meidän jokaisen omalle paikkakunnalle, kotiseudulle tai naapurustolle, mutta ennen kaikkea kyse on hetkessä elämisestä ja ystävyydestä”.

Laulaja-lauluntekijä Knipi julkaisi soolodebyyttilevynsä Knipi syksyllä 2019. Kaihoisa ja tyylikäs levy sai kriitikot polvilleen. Artistin poikkeuksellinen taito luoda vahvoja mielikuvia ja viedä kuulijansa toiseen aikaan ja paikkaan loi keikoilla hurmoksellisen tunnelman. Hyvin alkanut kiertue tyssäsi kuitenkin yhteiskunnan sulkeutumiseen keväällä 2020. Pandemian aikana Knipi on pitänyt yhteyttä faneihinsa MusaCorner-videoillaan, joilla hän poikansa Danielin säestämänä on esittänyt säveltämiään, muiden artistien tunnetuksi tekemiä kappaleita. Viimeistään MusaCornerin myötä on suurelle yleisölle käynyt selviksi, miten monen suomalaishitin takaa Knipi löytyy. Knipin debyyttialbumin tuotti Jukka Immonen, ja yhteistyö jatkuu myös Knipin uusilla julkaisuilla.

Seuraa Knipiä somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

ROBIN PACKALENILTA UUSI KESÄBIISI

Unelmavävy tuo päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikan Robin Packalen julkaisee tänään uutta suomenkielistä musiikkia. Unelmavävy-single jatkaa samaa tematiikkaa edeltäjiensä Häitä pidelly ja Täydellinen ex kanssa ja on ensimmäinen suomenkielinen…

BÄMÄN UUSI BIISI YLISTÄÄ YSTÄVYYTTÄ

Rap-kollektiivi BÄMÄn tänään julkaistu uutuus Tilanne vaatii on oodi tyttökavereille ja sanonnalle ”hädässä ystävä tunnetaan”. Uptempoinen bilebiisi sopii täydellisesti juhliin ja kavereiden kanssa vietettyihin kesäiltoihin. Biisileirillä syntyneen kappaleen tuotannosta vastaavat Bämän jäsenet Nelli Milan ja Satu yhdessä Noraen kanssa. Tekijätiimistä Bämien lisäksi…

TOMI SAARIO ESITTELEE UUTTA SOUNDIAAN TUOREELLA BIISILLÄÄN

Tomi Saario ottaa askeleen kohti tuoretta soundia tänään julkaistulla singlellään Kuka sä luulet et mäoon? Kappale on tunnelmaltaan vangitseva ja tekstiltään samaistuttava pop-biisi, joka on sekä sanoituksen että sävellyksen puolesta täysin Saarion omaa käsialaa. Artistin musikaalinen…