KUUMAALLE RIITTÄÄ YKSI TOIVE

Valovoimainen pop-yhtye KUUMAA julkaisi tänään tanssittavan Kolme toivetta -singlen, jonka tarina kuljettaa kesäisiin muistoihin

Syntikkavetoinen Kolme toivetta -single syntyi yhtyeen jäsenten Johannes Brotheruksen ja Jonttu Luhtavaaran, sekä tuottaja Jonas Olssonin yhteistyöllä. Laulaja Johannes kuvailee kappaletta seuraavasti: “Kolme toivetta on ohimenevä onnenhetki ankeuden piiskaamassa kaupungissa. Kertoja kohtaa lumoavan hahmon, rakastuu ja pettyy nopeasti tajutessaan, ettei suhde tule kestämään. Kolmen toiveen sijaan kertojalla on yksi ja ainoa: Ettei toinen lähtisi pois”

Tiiviisti treenikämpällä viihtyvä nelihenkinen bändi on työstänyt kevään mittaan aktiivisesti uutta musiikkia: “Tuntuu, että aika kuluu oudon nopeasti, vaikka ilmassa leijuu odotus kohtaamisista ja livemusiikista. Lisääntyvä auringonvalo tuntuu ihanalta ja innostaa biisinkirjoitushommiin. Treeniksellä tehdään uusia sovituksia ja käytetään ennätysmäärät kofeiinia. Kun vielä päästään kunnolla keikoille, niin elämä on yhtä juhlaa!”

KUUMAAn tunnetuimmiksi kappaleiksi ovat nousseet kultarajaa lähestyvät Rakastaja ja Siks Kai Mä Oon Sun. Energisistä keikoistaan tunnettu bändi on nähty muun muassa SuomiLOVEssa, Possessa ja Justimuksen Duo-sarjassa. KUUMAAn ensimmäinen oma Tavastian keikka myytiin loppuun viime kesänä. Yllytyshullu bändi nousi marraskuussa 2020 uutisotsikoihin tekemällä maailmanennätyksen soittaessaan Älä sano sitä vielä -singleään taukoamatta kuusi tuntia putkeen galleriatilassa Helsingissä. 

KUUMAA:
Johannes Brotherus – laulu
Jonttu Luhtavaara – rummut
Aarni Soivio – basso
Antti Heiskala – koskettimet

Seuraa somessa:
Facebook / Instagram / TikTok

Keikat: 
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
044 26 96 072

Management:
Virpi Immonen
virpi@fullsteam.fi
041 51 86 243

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…