OLAVI UUSIVIRTA INSPIROITUI MYSTISESTÄ TAITEILIJASTA

Olavi Uusivirta on julkaissut tänään uuden singlen Hilma af Klint 
Singlen julkaisua juhlistetaan Helsingin Sanomien tarjoamalla striimikeikalla klo 16

Kappaleen inspiraation lähteenä on ollut mystisistä taideteoksistaan tunnettu ruotsalaistaiteilija Hilma af Klint. ”Minulle laulu kertoo kaiken ohikiitävyydestä ja normista poikkeavasta ihmissuhteesta. ’Onko normaalii, et oon välillä sun kaa?’ Mihin viitataan, se jää lopulta kuulijan päätettäväksi. Rakastetun seinällä on Hilma af Klint -juliste, joka herättää kertojan mielessä henkiin aikaansa edellä olleen taidemaalarin ainutlaatuisen tavan tarkastella maailmaa. Samalla on selvää, että tämä tiivistynyt hetki ei voi jatkua loputtomiin. Se on kuin suussa sulava popkappale — kolmen minuutin päästä kaikki on toisin”, Uusivirta kertoo.

Vappua ja singlen julkaisua juhlistetaan tänään 30.4. striimikeikalla, joka on nähtävissä Helsingin Sanomien sivuilla (hs.fi) alkaen klo 16. Noin tunnin mittaisella keikalla kuullaan lukuisten hittien lisäksi Hilma af Klintin ensiesitys ja luvassa on myös yllätysvieras. Monilahjakas Uusivirta on julkaissut uransa aikana kahdeksan soololevyä. Hänet tunnetaan esimerkiksi hiteistä On niin helppoo olla onnellinen, Nuori ja kaunis, Tanssit vaikka et osaa, Ollaanko tämä kesä näin ja Kultaa hiuksissa. Viime vuonna Uusivirta julkaisi Anna Puun kanssa singlen 2020, joka sai ensiesityksensä Emma Gaalassa. Duetto nousi useaksi viikoksi Suomen radioiden soitetuimmaksi ja striimasi platinaa. Keväällä 2020 Uusivirta yhtyeineen tähditti Ylen Olohuone-ohjelmaa, esittäen suorassa lähetyksessä lukuisia katsojien toivomia suomihittejä, jopa neljältä eri vuosikymmeneltä. Jakson saaman suuren suosion vuoksi julkaistiin myös albumi Lauantain toivotut.

Seuraa Olavi Uusivirtaa somessa:
Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Tara Kojonen
Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
050 467 3269

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELLI MATULAN HITAAMMIN HAUTAAN ON VUODEN SOITETUIN RADIOBIISI

10-vuotista artistiuraansa tänä vuonna juhlivan Nelli Matulan jättihitti Hitaammin hautaan on vuoden 2025 soitetuin radiokappale. Hitaammin hautaan tavoitti viime vuoden aikana soittomäärillään yli 170…

GETTOMASAN ODOTETTU PALUU – UUTTA MUSIIKKIA JA JÄTTIKONSERTTI

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Gettomasa yllätti faninsa isoilla uutisilla – Kuuntele tänään julkaistu Aitous ei oo myynnissä -single täältä! Tällä viikolla…

KOLMINKERTAINEN EMMA-EHDOKAS HELMI MARLEENA AVAA UUDEN AIKAKAUDEN RADIO PÄÄLLE -SINGLELLÄÄN

helmi marleena aloittaa uuden luvun urallaan siirtymällä Universal Musicille ja julkaisemalla ensimmäisen maistiaisen tulevalta debyyttialbumiltaan Kolmella Emma-ehdokkuudella noteerattu artistitulokas helmi marleena on…