Arpalta arvaamaton Väistä-single

Vilpittömällä musiikillaan hurmaava laulaja-lauluntekijä Arppa julkaisi uuden singlen tulevalta albumiltaan. Räiskyvä Väistä on sovitettu improvisaation kautta yhdessä Arpan virtuoosimaisen nelihenkisen bändin kanssa.

Arvaamattomuutta huokuvaVäistä on nousu- ja laskuhumalan välinen keskustelu päihdeongelmaisen kertojahahmon pään sisältä. Se edustaa Arpan tulevan toisen albumin vauhdikkainta puolta niin tarinaltaan kuin musiikilliselta toteutukseltaan. Kappaleen on äänittänyt ja miksannut Väinö Karjalainen. Artisti kertoo kappaleen teemasta seuraavasti:

“Väistä-kappaleessa käsitellään alkoholismia sairautena. Siinä kertojahahmo on säkeistöjen ajan kovassa nousuhumalassa, josta johtuen itsetunto on korkealla. Kuten asiaan kuuluu. Kertosäkeessä ollaan morkkiksen äärellä ja pureudutaan siihen, että päähenkilö kyllä tiedostaa ongelmansa, mutta ei osaa sitä avata sanoiksi ja näin ollen ei pääse noidankehästään.”

Folkahtavaa pop-rockia tekevä Arppa julkaisi kriitikoiden ylistämän omakustanteisen Laavalamppuja-debyyttialbuminsa elokuussa 2020. Arppa valmistelee parhaillaan toista albumiaan, jolla kuuluu artistille ominainen erityislaatuinen elokuvallinen kerronta. Arpan astuessa lavalle Ville-Veikko Airaniemen, Antti Ahoniemen ja Okko Saastamoisen muodostama yhtye luo energisen improvisaatioon perustuvan live-elämyksen vailla vertaansa. Muun muassa Korjaamolla marraskuun alussa järjestetty levyjulkaisukeikka myytiin nopeasti loppuun. Arppa noteerattiin myös YleX:n läpimurron partaalla olevia artisteja esittelevässä 2021 Läpimurtolistauksessa.

Seuraa Arppaa somessa:
Facebook: @arppamusic
Instagram: @arppamusic

Keikat:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…