Uusi artisti Alove julkaisee ensimmäisen singlensä

Alove on uuden aikakauden artisti, jonka musiikki kulkee vahvasti käsikädessä visuaalisen puolen kanssa. Trapista, rockista, punkista ja jopa metalcoresta vaikutteita musiikkiinsa ottava Alove on artisti, jota joko vihaat tai rakastat. Universal Musicin kautta tänään julkaistava ensimmäinen single Paremmin ku koskaan on kitaravetoinen rap-kappale, joka ottaa ironisesti kantaa tällä hetkellä vallitsevaan pinnalliseen somekulttuuriin ja raottaa verhoa kulttuurin taakse todellisuuteen, jossa pahoinvointi kätketään tekohymyn taakse. Alove avaa kappaleen sanomaa näin:

“Aina kun kysyy jengiltä et miten menee nii kaikki sanoo että kaikki on hyvin, vaikka todellisuus onkin ihan toisenlainen. Vaikka menis huonosti niin se piilotetaan tekohymyn taakse. Biisissä tuodaan esiin kysymys siitä, että miten ja miks ulkokuori pitää olla aina niin kiillotettu. Ihmisillä on liian kova tarve todistella elämän ulkoisia asioita niin, että ne näyttäytyy parempana kun ne onkaan. Somessa vieraannutaan helposti todellisuudesta.”

Aloven nimi nousi pinnalle viime syksynä nähdyn YleX Nosteessa -musiikkirealityn myötä. Sarjassa finaaliin asti päässyt Alove erottui osallistujajoukosta alusta alkaen monipuolisella osaamisellaan ja omintakeisella habituksellaan. Artistin musiikilta voi odottaa lähes mitä tahansa modernista rap-ilmaisusta punkiin ja raikkaisiin pop-melodioihin. Artistin vahva tee-se-itse-asenne näkyy vahvasti kaikessa tekemisessä aina studiotyöskentelystä videokuvausten lavasteiden rakentamiseen ja omien vaatemallistojen suunnitteluun asti. Artisti on viettänyt runsaasti aikaa studiolla ja valmistellut uutta musiikkia, jota tullaan julkaisemaan tiheään tahtiin.

Alove somessa:
Instagram: @alove.ok
TikTok: @omgitsalove

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Management:
Karri Kiuru
Noord Agency
+358 50 466 6252
karri@noord.fi
www.noord.fi

Keikkamyynti:
Annika Oksanen
Live Nation Finland
+358 45 633 6915
annika.oksanen@livenation.fi
www.livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELLI MATULAN HITAAMMIN HAUTAAN ON VUODEN SOITETUIN RADIOBIISI

10-vuotista artistiuraansa tänä vuonna juhlivan Nelli Matulan jättihitti Hitaammin hautaan on vuoden 2025 soitetuin radiokappale. Hitaammin hautaan tavoitti viime vuoden aikana soittomäärillään yli 170…

GETTOMASAN ODOTETTU PALUU – UUTTA MUSIIKKIA JA JÄTTIKONSERTTI

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Gettomasa yllätti faninsa isoilla uutisilla – Kuuntele tänään julkaistu Aitous ei oo myynnissä -single täältä! Tällä viikolla…

KOLMINKERTAINEN EMMA-EHDOKAS HELMI MARLEENA AVAA UUDEN AIKAKAUDEN RADIO PÄÄLLE -SINGLELLÄÄN

helmi marleena aloittaa uuden luvun urallaan siirtymällä Universal Musicille ja julkaisemalla ensimmäisen maistiaisen tulevalta debyyttialbumiltaan Kolmella Emma-ehdokkuudella noteerattu artistitulokas helmi marleena on…