Tulokasartisti VIIVIn hittisingle Lääke on striimannut kultaa

Tulokasartisti VIIVI vastaanotti ensimmäisen kultalevynsä hittisinglestään Lääke, joka on vastikään ylittänyt kahden miljoonan striimin rajapyykin. Lääke on artistin kolmas single, joka julkaistiin joulukuun alussa. Heti vuodenvaihteen jälkeen kappale lähti huimaan nousuun Spotifyssa, ja on nyt pysytellyt pian kaksi kuukautta Suomen kuunnelluimpien kappaleiden Top 10 -listan tuntumassa. Korkeimmillaan kappale nousi sijalle 3. Lääke on myös kasvamassa kovaa vauhtia isoksi radiohitiksi ja onkin juuri noussut Suomen radiolistan sijalle #21.

Biisin menestys tuntuu maailman epärealistisimmalta asialta, melkein varmaan samalta kuin olisi voittanut lotossa?! Vaikka oon painanut töitä jo tosi pitkään, ja unelma artistiudesta on ollut läsnä koko elämän ja siihen oon aina tähdännyt, en olisi koskaan uskonut, että näin iso yleisö löytää mun musiikin näin lyhyessä ajassa. Kiitos jokaiselle, joka on kuunnellut mun musaa, se merkkaa enemmän kuin osaan ikinä selittää. Studiolla on vahva tekemisen meininki, ja uutta musiikkia valmistellaan koko ajan lisää, sitä on luvassa pian, se on varmaa!”, kappaleen menestyksestä häkeltynyt artisti kommentoi.

Lääke on väkevä kertomus yksipuolisesta rakkaudesta, jossa toinen on mukana vain lääkitäkseen vanhoja haavojaan. Lääke-kappale on syntynyt VIIVIn aiemman tuotannon tapaan laulajan omasta kynästä yhdessä Lauri Halavaaran ja Joonas Kerosen kanssa. Kappaleen ovat tuottaneet Halavaara ja Jukka Immonen, joka on myös VIIVIn A&R ja mentori.

Somessa ja erityisesti TikTokissa aktiivisesti toimiva artisti on lyhyessä ajassa kerännyt somekanaviensa kautta aktiivisen fanikunnan. Joulukuussa TikTok-tilinsä avannut VIIVI on reilussa parissa kuukaudessa saanut palvelussa yli 7 000 seuraajaa. Lisäksi laulajan videoilla on jo yli miljoona näyttökertaa sekä kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.

21-vuotias Universal Musicille ja Capitolille kiinnitetty VIIVI on lyhyessä ajassa noussut kotimaisen popin kiinnostavimpien tulokkaiden joukkoon. VIIVIn musiikki on modernia suomipoppia, jonka keskiössä on artistin persoonallinen laulusoundi sekä isot kertosäkeet. Upeaääninen laulaja julkaisi debyyttisinglensä Sä päätit tän helmikuussa 2020. Viime kesäkuussa julkaistu kakkossingle Lauseet on vain lauseita on kerännyt jo yli miljoona kuuntelua, ja kokonaisuudessaan artistin musiikkia on striimattu jo lähes 5 miljoonaa kertaa. Ahkerasti uutta musiikkia kirjoittava VIIVI valmistelee debyyttialbumiaan, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

Seuraa VIIVIä:
www.instagram.com/viivilrockyou
www.tiktok.com/@viivilrockyou
www.facebook.com/viivilrockyou

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ALOVELTA YHTEISBIISI JA LYHYTELOKUVA RÄPPÄRI WILIN KANSSA

Artistin itsensä käsikirjoittamalla videolla nähdään muun muassa eläviä torakoita – katso musiikkivideo tästä! Musiikkiaan vahvasti visuaalisuuteen yhdistävä Alove julkaisee tänään yhteisbiisin Paratiisiin kovassa nosteessa…

KAIJA KOO JA PYHIMYS YLLÄTTÄVÄT – YHTEISSINGLE JULKAISTIIN TÄNÄÄN

Kaksi musiikillista jättiläistä yhdistivät voimansa – kuuntele Kaija Koon ja Pyhimyksen yhteiskappale Sattuu tästä! Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuvat Kaija Koo ja Pyhimys julkaisivat tänään…

BINIYAMILTA ODOTETTU FLYBOYBINI-KOKONAISUUS

FLYBOYBINI vie kuulijan vaihtoehtoisen hiphopin ja popin välimaastossa loppukesän pimeneviin iltoihin – kuuntele EP tästä! Suomen Def Jamin tuore artistikiinnitys…