JUICE LESKISELTÄ ENNENJULKAISEMATON KAPPALE

Ennenjulkaisematon kappale löytyi arkistojen kätköistä


Suomirockin legenda Juice Leskiseltä (1950-2006) julkaistaan tänään kirjaimellisesti arkistojen kätköistä löytynyt kappale Halitaan. Kappale on alun perin äänitetty vuonna 1985 Juice Leskinen Grand Slamin julkaisemalle albumille Pyromaani palaa rikospaikalle, mutta se jäi LP-levyltä pois vinyylilevyn minuuttimäärän rajallisuuden vuoksi.

Albumin ilmestymisen jälkeen kyseinen kappale unohtui täysin Juicen ja Grand Slamin 80-luvun aktiivisen keikkailun ja uudempien levyjulkaisujen vauhdissa. Moniraitanauha, jolle laulu oli äänitetty, putkahti esiin vasta hiljattain bändin varaston inventaarion yhteydessä. Lähemmässä tarkastelussa moniraidalta löytyi Halitaan-kappale kaikin puolin valmiiksi tehtynä, soitettuna ja laulettuna.

Melkein roskiin päätynyt moniraitanauha onnistuttiin digitoimaan, jonka jälkeen Halitaan-kappale miksattiin ja ilmestyy nyt digisinglenä. Halitaan tullaan kuulemaan lisäksi myös livenä tulevissa Riku Nieminen & Juice Originals -yhtyeen konserteissa. Katso lisätiedot: www.juiceoriginals.fi

Lisätiedot:
Marjo Huuskonen
Universal Music
marjo.huuskonen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…