JOHANNA KUSTANNUKSEN TUORE ARTISTIKIINNITYS KYYNEL JULKAISI UUDEN KAPPALEEN

Johanna Kustannukselle kiinnitetty anonyymi artistihahmo Kyynel tekee hyper poppia elämän varjopuolista. Kuuntele tänään julkaistu Mut sä oot vieläkin mun tästä.


Kyyneleen taustatiimin muodostavat tuottajat zzamol20k ja Elia Da Vinci. Helsinkiläiseksi entiseksi nuoreksi itseään kuvailevan artistin lähtökohtana on ollut luoda omaperäistä musiikkia rajoja rikkomalla ja genreistä välittämättä.

Kyynel kertoo kappaleen syntyneen lähettämättä jääneen kirjeen pohjalta: “Kun luin kirjeen uudestaan teksti alkoi muuttua taas todellisuudeksi. Elin uudestaan sen ajan ja ne hetket, jotka koin silloin kauan sitten kirjoittaessani. Huomasin ajattelevani – mitkä todella ovat todellisen elämän luomia todellisia tunteita ja mitkä pelkkää kuvitelmaa, harhaa.”

Kyyneleen tarina alkoi vuosi sitten Youtubessa julkaistuilla animoiduilla musiikkivideoilla, joista ÄITI-niminen video voitti myös Oulun musiikkivideofestivaaleilla parhaan leikkauksen Postpumpeli-palkinnon. Artisti tulee tänä vuonna julkaisemaan aktiivisesti musiikkia vaikuttavan visuaalisen maailman täydentämänä.

Seuraa Kyyneltä somessa:
Instagram: @kyynel_surupoika
Facebook: Kyynel

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala
+358 40 5274 598
stella.kylaliuhala@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…