Arppa laulaa Laila Kinnuselle uudella kappaleellaan

Laila on tarina viikosta, jonka iskelmätähti Laila Kinnunen huhujen mukaan vietti Kokkolan Ykspihlajan satamassa sijaisevassa Puomibaarissa. Tuottaja Väinö Karjalaisen luoma soundimaailma herättää historian havinaan jääneen Puomibaarin henkiin vielä yhden kerran.

“Ykspihlajan epävirallisena jatkopaikkana toiminut Puomibaari oli vaatimaton venevajan alle jäänyt tyhjä hiekkaranta, jonka ainoa sisustuselementti oli haaksirikkoutuneen laivan masto, josta Puomibaari lienee nimensäkin saanut. Laulussa sukellan viikkoon, jonka Laila Kinnusen huhutaan viettäneen paikan päällä ja muistelen niitä hyviä kekkereitä, jotka saivat hetkeksi maanantain pakolliset työaskareet pois mielestä”, Arppa kuvailee kappaleen tarinaa.  

Arppa julkaisi elokuussa 2020 omakustanteisesti kriitikoiden ylistämän, ”poikkeuksellisen kovaksi esikoislevyksi” tituleeratun Laavalamppuja-albumin. Folkahtavaa pop-rockia tekevän Arpan kappaleissa kuuluu oma ja erityislaatuinen kosketus ja ääni. Pääosin Arpan lapsuudenmaisemiin Kokkolan Ykspihlajaan sijoittuvien tunnelmallisten ja elokuvallisten tekstien ympärille rakentuu kaunis ja eheä äänimaailma Ville-Veikko Airaniemen, Antti Ahoniemen ja Okko Saastamoisen säestämänä. Arpan astuessa lavalle tämä nelihenkinen joukko luo energisen improvisaatioon perustuvan live-elämyksen vailla vertaansa. Muun muassa Korjaamolla marraskuun alussa järjestetty levyjulkaisukeikka myytiin nopeasti loppuun. Arppa noteerattiin myös YleX:n läpimurron partaalla olevia artisteja esittelevässä 2021 Läpimurtolistauksessa. 

Seuraa Arppaa somessa:
Facebook: @arppamusic
Instagram: @arppamusic

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala
+358 40 5274 598
stella.kylaliuhala@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…

AXEL KALA JA GETTOMASA LAITTAVAT KOODIT PÄÄL

Axel Kala ja Gettomasa laittavat Koodit pääl – kesän suurin pelikulttuurin ja rapin kohtaaminen julkaistaan 12. kesäkuuta Suomirapin uuden sukupolven suunnannäyttäjä Axel…

PAUL MCCARTNEYLTA UUSI ALBUMI

Paul McCartneyn kehuttu uutuuslevy kurkistaaBeatles-legendan nuoruuteen “Paul and Ringo’s reunion will put a smile on every Beatles fan’s face…The Boys…