YONAN UPEA PALUU

Johanna Kustannukselle levyttävä laulaja-lauluntekijä Yona palaa uuden musiikin kera. Yli kahden vuoden julkaisutauko päättyy tänään julkaistavan uuden singlen myötä. Herkkä ja mahtipontinen Irti on klassinen popkappale ja ensimmäinen single tulevalta kahdeksannelta studioalbumilta, joka on tehty yhdessä Espoon kaupunginorkesterin Tapiola Sinfoniettan kanssa. Yhteislevy sinfoniaorkesterin kanssa on ollut Yonan pitkäaikainen unelma.

— Irti kertoo ihmisestä, joka on menettänyt kaiken, joka haluaa kaiken ja joka voisi ehkä saadakin kaiken ja enemmänkin, mutta uskaltaako?

Tuleva pitkäsoitto Uni johon herään julkaistaan 26. maaliskuuta 2021. Yonan ja Mauri Syrjälän tuottama tinkimätön popalbumi on artistin mukaan ”levy rajatiloilta”. Yhtä aikaa massiivinen ja intiimi albumi ei peittele mitään.

— Tosiasia on kuitenkin se, että mä oon meinannu kuolla useampaan otteeseen tätä levyä tehdessä. Oon ollu haavoilla ja hauras. Yksin kotona verhot suljettuna. Samalla kun mun isoimmat unelmat on toteutuneet, oon ollu elämäni synkimmässä paikassa ja on ihme, että oon päässyt sieltä nousemaan.

Albumilla Tapiola Sinfoniettaa johtaa kapellimestari Taavi Oramo ja orkesteriäänitysten tuottajana toimii Leri Leskinen. Irti-singlen orkestraation on tehnyt Jarkko Riihimäki. Riihimäen lisäksi albumin orkesterisovituksista vastaavat Anssi Växby, Sami Baldauf sekä Antti Kujanpää.

Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa Pilvet liikkuu, minä en vuonna vuonna 2010, mikä toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Yhteensä seitsemän studioalbumia julkaissut moniulotteinen artisti on tunnettu musiikillisesta taituruudesta genren kuin genren parissa.

Uni johon herään -albumin myötä keikoille palaava Yona on mahdollista nähdä Tapiola Sinfoniettan kanssa ainutlaatuisella levynjulkaisukeikalla Helsingin Musiikkitalolla 22.11.2021. Lipunmyynti konserttiin alkaa viikon kuluttua perjantaina 29.1. klo 9:00.

Uni johon herään -albumin kappalelista:
1. Ooksä unohtanu?
2. Kultavehka
3. Heihei
4. Irti
5. Vitun unelmat
6. En saa rauhaa
7. Se ei ikinä lopu
8. Solut herää eloon
9. Sanomatta selvää
10. Kannolla

Seuraa Yonaa somessa:
www.facebook.com/yonalaulaa
www.instagram.com/yonalalala
www.yona.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Management:
Pietari Pyykönen
Is This Art!
+358 40 7611203
pietari@isthisart.fi
www.isthisart.fi

Keikkamyynti:
Feniks Willamo
All Day Agency
+358 45 239 0170
feniks@allday.fi
www.allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…