HEVITEEMU JA COSTEE JULKAISEVAT YHTEISBIISIN

Universal Musicille ja Capitolille levyttävä Heviteemu julkaisee huomenna uutta musiikkia.Vaikeeta on soolouraa luovan Heviteemun kolmas singlejulkaisu. Modernia poppia tekevä Heviteemu on huomenna 23 vuotta täyttävä turkulainen, sittemmin helsinkiläistynyt artisti, jonka musiikissa kuuluu vaikutteita 2010-luvun emokulttuurista. Tänään julkaistavalla kappaleella vierailee niin ikään turkulainen laulaja costee, jonka hovituottajana Heviteemu on toiminut jo kahden albumin verran. Teemu kertoo uudesta kappaleesta näin:

”Tein Vaikeeta-biisin joskus kunnon allnighter-fiilistelysessiossa yksikseni. Biisi kertoo niist fiiliksistä miten vaikeelta tuntuu jatkaa yksin eteenpäi ku läheisiä kuolee tai muuten lähtee elämästä. Soitin costeelle biisiä etkoilla ja se tykästy siihen niin et halus heti hypätä messiin. Kirjotettiin samalta istumalta toka verse ja tällanen tuli. Oli tosi luontevaa tehdä tää biisi yhdessä, kun tehdään muutenkin kokoajan musiikkia keskenämme.”

Sooloprojektin tiimoilta on julkaistu tänä vuonna kaksi singleä, Apua ja Mun kosketus tappaa (feat. TIPPA). Uutta musiikkia on runsaasti valmiina ja sitä tullaan julkaisemaan tiheään tahtiin. Ennen omaa sooloprojektiaan Heviteemu on ehtinyt jo luoda merkittävää uraa musiikintekijänä useille suomalaisartisteille. Heviteemun kädenjälki tuottajana ja biisinkirjoittajana kuuluu muun muassa JVG:n, Anna Puun ja Olavi Uusivirran, Mouhouksen, Jannika B:n ja costeen kappaleilla.

Musiikillisesti monilahjakas Heviteemu aloitti rumpujen soiton metallibändissä jo 6-vuotiaana. Myöhemmin artistin elämään tuli vahvasti mukaan myös kitaran soittaminen ja laulaminen brittiläisen pop rock -musiikin innoittamana. Suurimmiksi musiikkivaikutteikseen hän mainitsee 2010-luvun emomusiikin ja -kulttuurin sekä muun muassa The 1975, Bring Me the Horizon ja Bon Iver -yhtyeet.

Seuraa Heviteemua somessa:
Facebook: @heviteemu
Instagram: @heviteemu

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
veera.hjerppe@umusic.com
+358 504619818

Keikat:
Mikko Varjamo
Live Nation Finland
mikko.varjamo@livenation.fi
+358 408433169

Takaisin uutisiin

Uutisia

YONAN UPEA PALUU

Johanna Kustannukselle levyttävä laulaja-lauluntekijä Yona palaa uuden musiikin kera. Yli kahden vuoden julkaisutauko päättyy tänään julkaistavan uuden singlen myötä. Herkkä…

Laulaja-lauluntekijä Vilma Alina teki Kiinteistömaailmalle kappaleen välittämisestä

Tänään julkaistava Vilma Alinan kappale Mä välitän on kunnianosoitus välittämiselle kaikissa sen merkityksissään. Kiinteistömaailman kanssa yhteistyössä syntynyt kappale on Vilma…

TEFLON BROTHERSIN JA PANDORAN YHTEISKAPPALE ON JULKAISTU

Teflon Brothers ja Pandora osallistuvat Uuden Musiikin Kilpailuun tänään julkaistulla I Love You -yhteiskappaleellaan. Suomea ja englantia oivaltavasti yhdistelevä I…