UUSI SINGLE JUULIALTA

Jos maailma loppuisi huomenna, kenelle sanoisit ne tärkeimmät sanat? Pop-artisti Juulian tuore sinkku Maailma loppuu pureutuu aiheeseen raikkaan pop-tuotannon tahdittamana. Artisti kertoo uuden kappaleen syntyneen elämän rajallisuuden pohtimisesta. Hän toivoo ihmisten löytävän sen sanomasta uskallusta elämäänsä: “Tärkeintä on niiden asioiden tavoittelu jotka saavat oikeasti tuntemaan, että on elossa. Erityisesti nuorempana saattaa ajatella, että teen sen sitten joskus, mutta sitä mahdollisuutta ei välttämättä tule.”

Kappaleen modernia ja kuulasta äänimaailmaa on ollut loihtimassa Juulian luottotuottaja OP Beats ja kirjoittamisessa oli mukana Eva Louhivuori.

Pop-artisti Juulia on julkaissut aiemmin tänä vuonna singlet Pilvii ja Pakkaa sun veitset. Muun muassa YleX Läpimurto -listalle vuonna 2016 nostettu Juulia kuuluu myös Opium-trioon yhdessä rap-artisti Pyhimyksen ja tuottaja OP Beatsin kanssa. Muun muassa Mul oli ikävä mua -kappaleesta tunnetun Juulian tuotantoa on streamattu Spotifyssä jo yli 3 miljoonaa kertaa.

Seuraa Juuliaa somessa:
Facebook: @oonjuulia
Instagram: @oonjuulia

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Stella Kylä-Liuhala
+358 40 5274 598
stella.kylaliuhala@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…