SAMU HABER SOOLOURALLE – ENSIMMÄINEN KAPPALE JULKAISTAAN HUOMENNA

Samu Haber soolouralle – ensimmäinen single Enkelten kaupunki julkaistaan huomenna

Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä muusikoista Samu Haber siirtyy soolouralle. Uusi materiaali on suomenkielistä, ja ensimmäinen kappale Enkelten kaupunki on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa perjantaina 13.11. klo 00.00. Kappale on Samu Haberin säveltämä ja sanoittama ja sen on tuottanut Jukka Immonen yhdessä Antti “RZY” Riihimäen kanssa.

Huippusuositun Sunrise Avenuen keulakuvana tunnetuksi tullut Haber luotsasi yhtyeensä 17 vuoden aikana ainutlaatuiseen menestykseen. Erityistä suosiota viime vuosina Haber on nauttinut saksankielisessä Euroopassa, missä hän on hurmannut Voice of Germany -ohjelman tähtivalmentajana.

Haberin tulevaisuudensuunnitelmat ovat Sunrise Avenuen lopettamispäätöksen jälkeen herättäneet paljon spekulaatioita. Päätöksestä kerrottiin viime vuoden joulukuussa, jolloin yhtye julkaisi viimeisen kappaleensa sekä Helsingin Olympiastadionille päättyvän jäähyväiskiertueen, joka koronan vuoksi on siirretty ensi vuoteen.

“Itse asiassa minähän taisin paljastaa suunnitelmani jo kirjassani, josta tarkkasilmäisimmät sen bongasivatkin”, nauraa Haber, jonka elämäkerta Forever Yours (Otava) julkaistiin juuri.

“Mutta kuten kirjassakin kerron, lopettamispäätöksen jälkeen biisejä alkoi syntyä kuin itsestään, sillä paras lääke siihen tunnemyrskyyn oli musiikki. Noiden kuukausien aikana syntyi myös halu palata juurille ja tuntui hyvältä palata kotiin. Se helpottunut ja haikea fiilis kiteytyi ihanasti tähän kappaleeseen”, kertoo Haber.

Samu Haber – Enkelten kaupunki
Säv. & San. – Samu Haber
Tuotanto – Jukka Immonen & Antti “RZY” Riihimäki
Levy-yhtiö – Capitol Records & Universal Music

www.samuhaber.com
www.instagram.com/hapahaber
www.facebook.com/samuhaberofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Mari Wainio
Mellakka Helsinki
+358 40 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi
www.mellakkahelsinki.fi

Management:
Mikko Saukkonen
Comusic Management
+358 40 053 9599
mikko@comusic.fi
www.comusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

POP-DUO HUHU JULKAISEE ENSIMMÄISEN EP:NSÄ

Pop-duo Huhu julkaisee perjantaina 18.4. ensimmäisen EP:nsä Syvään veteen. Huhu on suurten melodioiden ja vahvojen tunteiden bändi, jonka muodostavat pitkäaikaiset…

VESTERINEN YHTYEINEEN PALAA JULKAISUTAUOLTA

Tänään julkaistu Pöllöille kyytiä -single on vauhdikas avaus yhtyeen yhdeksännelle albumikaarelle Tasaisen varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon noussut Vesterinen Yhtyeineen palaa tänään kahden vuoden…

AXEL KALALTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-tulokkaista julkaisee uuden singlen Sisään, jolla kuullaan vierailijana DJ Ibusal Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty, arvostetusta KPC-kollektiivistakin…