MIKAEL GABRIEL PALASI JUURILLEEN – YHTEISTYÖ VIRON SUURIMMAN ARTISTIN KANSSA

Mikael Gabrielin ja virolaisen supertähden nublun single Universum julkaistiin tänään. Samaan aikaan biisiin saatiin Marta Vaarikin ohjaama video. Singlellä Mikael Gabriel palaa juurilleen räppärinä ja se on samalla kunnianosoitus Miklun virolaisille juurille.

Mikael Gabriel ja nublu ovat arvostaneet toistensa musiikillista ja visuaalista tekemisistä jo pitkään ja vihdoin näille kahdelle supertähdelle tuli tilaisuus musiikintekoon yhdessä. Vaikka maarajojen ylittäminen on tällä hetkellä hankalaa, ei musiikki tunne rajoja ja sen artistit haluavat duetollaan osoittaa. Universum on myös kunnianosoitus Mikael Gabrielin virolaisille juurille. Mikael Gabrielin äiti on virolainen, ja artistilla oli tapana viettää lapsuutensa kesät Võrussa.

”Oon seurannut Viron musiikkiskeneä ja fiilannut nublun tekemistä jo pitkään. On ollut siistiä päästä tekemään yhteistyötä räppikollegan kanssa ja rikkomaan taas rajoja, tekemään jotan ihan uutta ja erilaista. Mun toiveena on että tää biisi inspiroisi muitakin ihmisiä laajentamaan maailmaansa ja rikkomaan rajojaan”, kertoo Mikael Gabriel.

Nublu löi itsensä läpi Virossa kaksi vuotta sitten julkaistulla singlellään, ja on siitä lähtien hallinnut Viron soittolistoja ja musiikkigaaloja. Vuoden 2020 musiikkigaalassa Eesti Muusikaauhinnad nublu voitti kategoriat Paras miesartisti, Paras hiphop/rap/r’n’b -artisti, Paras kappale ja Paras musiikkivideo. Hänen biisejään on kuunneltu Spotifyssa yli 14 miljoonaa kertaa ja Youtubessa artistin videot ovat keränneet yli 33 miljoonaa katselukertaa. Nublu on herättänyt kiinnostusta myös Suomessa ja artisti esiintyikin Helsingissä kahdesti vuonna 2019. Tälle kesälle suunniteltu pääesiintyminen All Day On -festareilla peruuntui epidemiatilanteen takia.

Mikael Gabriel on julkaissut tänä vuonna kaksi omaa singleä: Löytäjä saa pitää ja Oli aikoi. Kappaleet ovat kasvaneet vuoden aikana isoiksi radio- ja Spotify-hiteiksi. Miklu on viidellä julkaisemallaan albumilla vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme kirkkaimmista ja valovoimaisimmista poptähdistä. Universum-singlellä artisti palaa juurilleen yhtenä Suomen kovimmista räppäreistä.

Universum-musiikkivideon ohjasi virolainen taiteilija ja ohjaaja Marta Vaarik. Hän ohjasi myös nublun palkitun, viisi miljoonaa katselukertaa keränneen Für Oksana -videon. Marta Vaarikin isä on kuuluisa virolaisnäyttelijä Andrus Vaarik, joka vilahtaa Universum-videolla cameoroolissa. Nublun osuudet videolla kuvattiin lokakuussa Tallinnassa ja Mikael Gabrielin osuudet erikseen Helsingissä. Katso video täältä.

Kuva Mikael Gabrielista ja nublusta tämän linkin takana.

Mikael Gabriel somessa:
www.instagram.com/mikaelgabriel
www.facebook.com/mikaelgabriel
https://spoti.fi/35V5eFg

Nublu somessa:
http://www.youtube.com/c/nublukawasaki
https://spoti.fi/2IbdHtD
www.instagram.com/nublufy

Lisätiedot:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Mikael Gabrielin manageri:
Peppi Puljujärvi
Puh. 045-1370807 / peppi@peppipuljujarvi.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

VAHTERA LAULAA JOHANNA VUOKSENMAAN ELOKUVASSA

Vahteralta saadaan tänään uusi single Moi, joka on mukana Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa 70 on vain numero. Elokuvan…

MARISKA JULKAISI LEVYLLISEN ARVELUTTAVIA JOULULAULUJA

Koko syksyn ajan Vain Elämää -ohjelmassa hurmannut Mariska julkaisi tänään uransa ensimmäisen joululevyn. Navidadii-niminen albumi pitää sisällään yhdeksän perinteistä poikkeavaa…

SAMU HABER SOOLOURALLE – ENSIMMÄINEN KAPPALE JULKAISTAAN HUOMENNA

Samu Haber soolouralle – ensimmäinen single Enkelten kaupunki julkaistaan huomenna Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä muusikoista Samu Haber siirtyy soolouralle. Uusi…