MINÄKUVA ON MOSAIIKKI MUN TRAUMOISTA – SINI YASEMIN JULKAISEE TOISEN ALBUMINSA

Maamme kiinnostavimpiin pop-lupauksiin lukeutuva Sini Yasemin julkaisee toisen albuminsa perjantaina 16. lokakuuta. Minäkuva on jatkoa viime vuonna julkaistulle Nimeä mut uudestaan -debyyttialbumille, ja vie kuulijan vielä lähemmäksi artistin mielenmaisemaa. Mukana on hylätyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta ja vihaakin, mutta myös itsevarmuutta sekä polvilleen lyövää rakkautta. Minäkuva onkin nimensä mukaisesti läpileikkaus Sinin monista eri puolista. Monimuotoisuus kaikuu myös musiikissa, sillä albumin tunnelmat soljuvat tanssivasta popista tummasävyiseen elektroon. Sini kertoo albumin tekovaiheista näin:

“Minäkuva eli minäkäsitys vastaa kysymykseen siitä, millainen minä olen. Se on käsitys omasta itsestä ja suhteesta ympäröivään maailmaan.” Näin sanoi Google, kun ensimmäisen kerran kirjoitin hakukenttään sanan “minäkuva” halutessani selvittää sanan virallisen ja oikean merkityksen jonkun typerän väittelyn päätteeksi. Mä jäin kuitenkin kiinni siihen sanaan. Mä mietin, millainen on mun minäkuva? Miten mä nään itseni? Entä mikä siihen on vaikuttanut? Sinä päivänä syntyi mun toinen albumi.

Mulla oli pöytälaatikossa valmiina parikymmentä biisiä, joista muutama oli jo kuin tehty tälle levylle, käsittelemään mun minäkuvaa. Kirjoitin lisää kappaleita sellaisista kokemuksista ja tunteista, joista en ole aiemmin uskaltanut puhua. Sana sanalta, nuotti nuotilta, jokainen kappale alkoi mosaiikin tapaan nivoutua yhteen muodostaen levyn ja sille kasvot.”


Vuonna 2015 debytoinut Sini Yasemin on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka muistetaan muun muassa kappaleistaan Mun kaa ja Lihasmuistissa. Laulajan helmikuussa 2019 julkaistu debyyttialbumi Nimeä mut uudestaan on striimannut kultaa. Ensi viikon perjantaina julkaistavalta Minäkuva-albumilta on kuluneen vuoden aikana julkaistu viisi singleä: Mayday, Paijaan, PS. Mul on toinen, Älä koita mun kultaa sekä Parijonossa. Kappaleista jokainen on esitellyt eri puolia albumista. Paijaan on herkkä pop-balladi kaukorakkaudesta, kun taas Älä koita mun kultaa edustaa levyn leikkimielisempää puolta.

Lahjakas biisintekijä kirjoittaa kappaleensa itse ja albumin jokaisella kappaleella kuuluu artistin oma kädenjälki. Levyn Sini Yasemin teki yhdessä luottotuottajansa Joonas Laaksoharjun kanssa. Lisäksi levyä ovat olleet tekemässä Vilma Alina, Topi Kilpinen, Atso Soivio sekä tuottajaduo Jaron&Istala. Sini Yasemin kirjoittaa musiikkia myös muille artisteille ja on oman soolotuotantonsa lisäksi vieraillut muun muassa Kasmirin, STEREOn ja Viewn kappaleilla.

MINÄKUVA-kappalelista:
1. Minäkuva
2. Mayday
3. Kirurgi
4. Rukoilet epäjumalaa
5. PS. Mul on toinen
6. Parijonossa
7. Lähdön tunnelmaa
8. Älä koita mun kultaa
9. Paijaan
10. Taivaanrannanmaalari
11. Aarre

Seuraa Sini Yaseminia:
Facebook: @SINIYASEMIN
Instagram: @siniyasemin

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Keikat:
Annika Oksanen
Live Nation Finland
+358 45 633 6915
annika.oksanen@livenation.fi
www.livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…