EINO JA AAPELI JUHLISTAVAT 12-VUOTISSYNTTÄREITÄÄN DEBYYTTIALBUMILLA

Huippusuositut kaksosveljekset Eino ja Aapeli ovat tänään julkaisseet debyyttialbuminsa Selkä vasten selkää. Eino ja Aapeli ovat rakentaneet menestyksekästä artistiuraansa jo kaksi vuotta – ja pojat ovat vasta 11 v.! Sinkkuja on julkaistu tasaiseen tahtiin, kappaleille kuvattu musiikkivideoita ja muuta materiaalia, pojat ovat perustaneet huippusuositun tube-kanavansa ja päässeet myös keikkailemaan ja kohtaamaan yleisöään. Nuori yleisö ihastui valloittaviin veljeksiin jo ensi sinkusta Mä voisin olla se, joka on ylittänyt kultarajan Spotifyssa ja jonka musiikkivideota on katsottu yli 12.000.000 kertaa YouTubessa.

”Mä voisin olla se oli meijän eka sinkku ja sen julkaiseminen oli niin sairaan jännittävää! Tykättiin tästä biisistä ja haluttiin se ehdottomasti ekaks sinkuksi. Kaikista hulluinta oli se, miten nopeesti tää biisi meni kultaa, ja se miten paljon musavideoo on katsottu on jotain ihan käsittämätöntä! Olo on vaan kiitollinen, ihan uskomatonta et tän sinkun jälkeen ollaan julkaisemassa kokonaista albumia!”, summaavat veljekset tunnelmiaan. Albumijulkaisu on myös hauska oma synttärilahja heti julkaisun jälkeen 12-vuotissynttäreitään viettävälle kaksikolle!

Selkä vasten selkää -nimi kuvaa hyvin poikien maailmaa. Kaksosveljeksille yhteinen elämä ja yhteinen tekeminen on itsestään selvää. Aiemmin jo julkaistu samanniminen sinkkukappale onkin poikien voimabiisi. Eino ja Aapeli avaavat itse albumin nimeä: ”Selkä vasten selkää kertoo siitä, että me pidetään toistemme puolia ja kannustetaan toisiamme. Haluttiin valita tää myös albumin nimeksi, koska meistä se kuvaa hyvin tätä matkaa musiikinteon parissa, ja kuvaa myös sitä miten me yritetään toimia ihmisten kanssa ja mikä meistä on tärkeetä.”

Levyltä löytyy Einon ja Aapelin jo julkaistut sinkut sekä viisi uutta kappaletta. Kappaleisiin on tullut luontevasti mukaan poikien omaa maailmaa ja kasvutarinaa. Einon ja Aapelin toiveena on päästä tekemään myös itse kappaleita ja oppia biisinteosta vielä paljon.

Vahvan tanssitaustan omaavat veljekset tuovat energistä osaamistaan esille keikoillaan. Koronan peruuttama kesäkeikkailu saa toivottavasti pian jatkoa uusilla esiintymisillä. Albumin julkaisua pojat juhlistavat kotikonnuillaan Turussa Logomossa keikalla 12.9.

Eino ja Aapeli osallistuvat myös Elämä Lapselle -konserttiin 16.9. Eino ja Aapeli ovat innolla mukana tukemassa Kummien toimintaa ja auttamassa pienten potilaiden asemaa. Konserttiin on tulossa vauhdikas show uuden Ooppa-sinkun tahdissa. Pojat fiilistelevät tulevaa esitystä: ”Tässä biisissä on tosi hyvä fiilis ja siihen on kiva tanssia. Biisistä tulee hyvälle mielelle ja meille se kertoo siitä jännityksestä joka tulee mahanpohjaan kun tapaa uuden ihmisen johon haluais tutustua paremmin. Koreografiasta tuli tosi vauhdikas ja kannattaa kerätä kaverit mukaan ja harjoitella se yhdessä samalla kun pitää hauskaa!”

Seuraa Einoa ja Aapelia somessa:
Facebook: @einojaaapeli
Instagram: @einojaaapeli
YouTube: Eino ja Aapeli

Einon ja Aapelin keikkamyynti:
Mika Sorola
Rauha Kyyrö
Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
rauha@fullsteam.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Satu Snellman
Universal Music Oy
+358 40 5088190
satu.snellman@umusic.com
www.universalmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…