RAKKAUS KUIN LUONNONVOIMA – PAUL ELIAS JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Laulava lauluntekijä Paul Elias julkaisee tänään uuden singlen Luonnonvoimii. Uusi kappale ennakoi Paul Eliaksen 11.9. julkaistavaa debyyttialbumia. Luonnonvoimii on kaunis balladi rakkauden voimasta. Se tulee yllättäenkin ja vie mukanaan kuin luonnonvoima jos on tullakseen, vaikka luulisikin että tunteitaan voi ohjailla ja itse päättää rakastumisestaan. Paul Elias kertoo kappaleesta: “Luonnonvoimii on ehkä isoin biisi minkä oon kirjottanut. Siinä on jotain mitä ei voi selittää, jotain joka tulee läpi harmaan asfaltin ja kukkii.”

Klassisen laulunkirjoitusperinteen muotoja modernin popin vivahteisiin taitavasti yhdistelevän Paul Eliaksen kappaleissa sanoitukset kumpuavat todellisista elämäntilanteista ja ovat hänelle henkilökohtaisia. Hän tuo tuoretta ja nuorekasta miesnäkökulmaa esille ihmissuhteita ja rakkauden eri puolia käsittelevissä kappaleissaan. Paul Elias haluaa tuoda lauluissaan esille lohdullista ajatusta siitä, että et ole omien tunteittesi ja elämänkokemustesi kanssa yksin. Musiikilla on meitä yhdistävä voima. Artistin terapeuttinen tarve tehdä lauluja kipeistäkin asioista auttaa ja tukee samankaltaisia asioita pohtivia.

Paul Elias kirjoittaa musiikkia oman tuotantonsa lisäksi myös muille artisteille. Monilahjakas muusikko on valovoimainen esiintyjä, joka vaikutti ennen soolouraansa mm. Satin Circus -yhtyeessä. Viihdyttävät keikat sujuvat joko pienimuotoisesti yksin kitaran ja/tai pystybasson kera tai isommin bändin säestämänä.

Seuraa Paul Eliasta somessa:
Facebook: @PaulEliasMusic
Instagram: @pauleliasmusic

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
satu.snellman@umusic.com
+358 40 5088190

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…