RECKLESS LOVE ON LOADED – KATSO TÄHDET, TÄHDET SUNNUNTAINA

Reckless Love julkaisee uutta musiikkia neljän vuoden tauon jälkeen. Räjähtävä sinkku Loaded julkaistaan 21.8. Sinkku saa ensiesityksensä tv:ssä kun yhtye avaa tulevan sunnuntain Tähdet, tähdet -ohjelman! Olli Herman on jaksossa vieraileva tuomari.

Loaded esittelee nimensä mukaisesti patoutunutta ja häpeilemättömästi vapautuvaa energiaa. Olli Herman kertoo kappaleesta: ”Loaded on kappale taattua ja tarttuvinta Recklessiä ja hetken kuumimpiin tuottajiin lukeutuva Joonas Parkkonen puhalsi sen täyteen modernia taikaa. Lopputulos mykistää ja vääntää suupielet virneeseen. Koimme, että tässä maailmantilanteessa synkistelyn sijaan tarvitaan toivoa, iloa ja rakkautta. Ne elementit on aina sisältyneet Reckless Loven musiikkiin. Uusi biisi Loaded on aivan ääliömäisen hauska rakkausralli ja siten kuvaa koko orkesteriakin täydellisesti.”

Uusi sinkku juhlistaa myös Reckless Loven kymmenvuotisjuhlavuotta. Bändin nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin v. 2010. Yhtyeen juhlavuotta oli tarkoitus viettää rokkareille luontevimmalla tavalla eli ankaralla keikkailulla. Keikkasuunnitelmat olivat isosti edessä niin koti- kuin ulkomaillakin, kunnes korona torppasi tien. Tällä hetkellä yhtye satsaa täysillä biisien tekoon ja toivoo, että kiertuekuviot pian taas aktivoituisivat. Olli Herman kuittaa: ”Reckless Love jäi tauolle, kun oltiin 10 vuotta painettu töitä yhteen putkeen ja kun oltiin 2 vuotta vedetty henkeä, tuli tänä vuonna 10 vuotta täyteen ensimmäisen levyn julkaisusta. Päätimme juhlan kunniaksi alkaa takomaan taas tukkametallia uudella innolla ja spandexit viuhuen. Rock, rauha ja Reckless Love. Olemme tulleet takaisin.”

Seuraa Reckless Lovea somessa:
Facebook: @RecklessLove
Instagram: @recklesslove.official

Keikat:
Mikko Varjamo
Live Nation
+358 40 8433 169
mikko.varjamo@livenation.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music
P. 040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

RESSU REDFORDILTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Ressu Redford julkaisi tulevan albuminsa nimikkokappaleen Kuuntele tarttuva Hölmö sydän -single tästä! Suomen radiolistan soitetuimpien kappaleiden joukkoon viime elokuussa Pieni…

MONIPUOLISELTA MUSIIKINTEKIJÄ NELLI MILANILTA KAKSIOSAINEN ALBUMI

Monipuolinen musiikintekijä ja tuottaja Nelli Milan julkaisee kaksiosaisen albuminsa ensimmäisen osan Levottomat Luut I Oulu – Helsinki – Berliini -akselilla vaikuttava laulaja-lauluntekijä/tuottaja Nelli…

ROBIN PACKALENIN ENSIMMÄINEN KANSAINVÄLINEN ALBUMI ON NYT SAATAVILLA

Tänään julkaistu EP Rest In Beat AM muodostaa yhdessä aiemmin julkaistun EP:n kanssa Robin Packalenin ensimmäisen englanninkielisen albumikokonaisuuden Uuden EP:n…