MEGA-ERTSI JULKAISI KESÄBILEIDEN YKKÖSALBUMIN

Pakita ja Pompota -hiteistään tunnettu dancehall-artisti MEGA-Ertsi julkaisi tänään debyyttialbuminsa MEGA. Albumikokonaisuus esittelee osuvasti artistin musiikillista ydintä, jonka keskiössä ovat kekseliäät tekstit, hitikkäät kertosäkeet sekä modernit dancehall -tuotannot. MEGA sisältää artistin isoimpien hittien lisäksi myös yhteensä seitsemän julkaisematonta kappaletta.

Albumi on lähes kokonaan MEGA-Ertsin ja hänen vakiotuottajansa Bommitommin (Tommi Tikkanen) käsialaa. Muutaman kappaleen tuotannosta vastaavat myös MGI ja Kalle Mäkipelto.

”Albumi on soundillisesti yhteneväinen paketti suomenkielistä dancehall- ja lattarivaikutteista rytmimusaa. Sellaista, mitä suomeksi ei olla ennen kuultu. Mulla musanteko lähtee aina biitistä ja sen synnyttämästä intuitiosta, eli siitä flowsta minkä biitin päälle kuvittelen. Kun sen inspiraation saa käyntiin, niin oikeastaan sen jälkeen vaan seuraan sivusta itseäni tekemässä biisiä ja ihmettelen mihin se siitä lopulta päätyy. Jännät rytmit maailmalta inspiroi”, MEGA-Ertsi kuvailee musiikintekoprosessiaan.

MEGA-Ertsin sooloura käynnistyi vuonna 2018 hänen debyyttisinglensä Pakita myötä. Kyseinen julkaisu nosti Ertsin Spotifyn soittolistojen keskiöön ja lisäsi hänen tunnettavuuttaan kotimaisten tulokasartistien joukossa. Viime aikoina MEGA-Ertsiä on kuultu Spotifyn top50-listalla Lord Estin kanssa julkaistulla yhteisbiisillä LINKO.

Seuraa MEGA-Ertsiä somessa:
Facebook: @MEGAERTSI
Instagram: @megaertsi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

BILLIE EILISHISTA TEHTY DOKUMENTTIELOKUVA NYT JULKAISTU

SUKUPOLVENSA SUOSITUIMMAN POPTÄHDEN POIKKEUKSELLISEN KASVUTARINAN VOI NÄHDÄ NYT DOKUMENTTIELOKUVANA ”RJ Cutler’s two-hour-plus Apple documentary on the pop phenom reveals an…

EZ TUO UUDEN MAUSTEEN KOTIMAISEEN RAP-KENTTÄÄN

Universal Musicille kiinnitetty uusi r’n’b-laulajatulokas ez (lausumanimi iisi) julkaisi tänään debyyttisinglensä Ideoit. Artistina ez tuo uudenlaisen vivahteen kotimaisen hip hop…

Heviteemu julkaisee neljännen singlensä

Tuottaja-laulaja-lauluntekijä-multi-instrumentalisti Heviteemu julkaisee tänään uutta musiikkia. Liian monta ongelmaa on artistin neljäs single ja Heviteemun omien sanojen mukaan hänen raa’an…