SUPERTÄHTI ROBIN PACKALENILTA UUTTA MUSIIKKIA

Viime vuonna Emma gaalassa kansainvälisen artistiuransa käynnistänyt Robin Packalen julkaisee tulevana perjantaina 12.6. odotettua uutta musiikkia. Supertähti on työstänyt uusia kappaleita vuoden verran ja ensimmäisenä päivänvalon näkee tummanpuhuva single Benefits. Kappaleelle julkaistaan samana päivänä myös Nana Simeliuksen ohjaama musiikkivideo, jossa Robinin vastanäyttelijänä on valtavan seuraajamäärän sosiaalisessa mediassa omaava suomalaislaulaja Joalin Loukamaa.

Benefits on biisi, josta oon kokonaisuudessaan todella ylpeä. Biisi on luonteeltaan synkkä, mutta samalla myös intensiivisen jännitteinen. Sanoituksissa pintaa syvemmältä voi löytää ahdistuneisuuden tunteen siitä, miten pahimmassa tapauksessa parisuhde enemminkin vie kuin tuo energiaa.

Robin summaa ja jatkaa: 

Ennen kaikkea siistiä saada taas musaa pihalle ja kuulla mitä mieltä ihmiset ovat.

Uuden singlen tuotannosta vastaavat suomalaistuottajat Joonas Angeria ja Jukka Immonen ja sen tekijöihin lukeutuvat Packalen, Angeria sekä amerikkalaiskirjoittajat John Thomas Roach (Jonas Blue, Jessie Reyez) ja Whitney Phillips (Ariana Grande, Justin Bieber). Robinilla on albumin verran musiikkia valmiina ja kappaleita tullaan julkaisemaan tasaisesti tulevien kuukausien varrella. Aikaisemmin artistilta on saatu kaksi kansainvälistä singleä: Suit That ja platinarajan ylittänyt I’ll Be With You.

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut artisti on julkaissut viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänen musiikkiaan on striimattu yli 350 miljoonaa kertaa. Neljä Emma-pystiä pokannut Robin oli ensimmäinen suomalainen pop-artisti, joka esiintyi Hartwall Arenalla vuonna 2012 sekä ensimmäinen suomalainen sooloartisti, joka esiintyi Olympiastadionilla kesällä 2014. Suunnitelma Robinin kansainvälisestä urasta tehtiin jo vuonna 2013 ja yhteistyö Saksan Universal Musicin kanssa alkoi kaksi vuotta myöhemmin.

Vastustamaton Robin Packalen on yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa. Pelkästään Instagramissa Robinia seuraa yli 379 000 ihmistä ja marraskuussa perustetun TikTok-tilin videot ovat keränneet jo yli 4 miljoonaa näyttökertaa.

Voit ladata artistin uudet kuvat tästä.

Robin Packalen somessa:
Instagram: www.instagram.com/robinpackalen
Facebook: www.facebook.com/RobinPackalen
TikTok: www.tiktok.com/@packalenrobin

Lisätiedot ja haastattelut:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Manageri:
Mikko Saukkonen
Comusic Management
mikko@comusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERSUOSITUT YHTYEET PMMP JA KUUMAA YHDISTÄVÄT VOIMANSA – YHTEISSINGLE HALOO ULKONA NYT

YHTEISKAPPALEELLA HAASTETAAN LAHJOITTAMAAN MIELI RY:N NUORTEN MIELENTERVEYSTYÖHÖN Maanlaajuiset areenakiertueensa päättäneet, Suomen suosituimmat yhtyeet PMMP ja KUUMAA yhdistävät voimansa eeppisellä yhteissinglellä Haloo. Kappaleella haastetaan mukaan lahjoittamaan…

ARELTA JA REKAMILTA ODOTETTU YHTEISALBUMI

Are ja Rekami julkaisevat tänään odotetun yhteisprojektinsa Kabinettimusiikkia. Albumin tuotannosta vastaa pääasiassa yksi KPC-kollektiivin vakiotuottajista, Xrphan, jonka tuhdit länsirannikko-soundit istuvat yhteen räppäreiden kiireettömän tiputtelun kanssa.…

RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Anteekspyydellään, jolla vierailee tulokasartisti Spaik. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn…