KANSAINVÄLISTÄ MENESTYSTÄ NIITTÄNYT TUOTTAJAKAKSIKKO SUOMEN DEF JAMILLE

Vuoden alussa lanseerattu Def Jam Recordings Finland laajentaa artistirosteriaan. Labelin uudet kiinnitykset ovat kansainvälistä uraa luovat hip hop -tuottajat MVAbeats (Vladislav Mokhin) ja JAYSTON (Juho Tuovinen). Parhaiten tuottajakaksikko tunnetaan yhteistyöstään tämän hetken suosituimpiin yhdysvaltalaisiin rap-artisteihin lukeutuvan DaBabyn kanssa. DaBabyn uusin albumi BLAME IT ON BABY nousi tänä keväänä heti julkaisunsa jälkeen Billboard-listan kärkeen. MVAbeats ja JAYSTON vastaavat albumin nimikkokappaleen melodiasta. Samaan historialliseen listasijoitukseen Suomesta on yltänyt aiemmin ainoastaan Teemu Brunila.

Olen todella iloinen, että saan tuekseni tiimin, joka ymmärtää jo olemassa olevaa visioitani ja tavoitteitani kansainvälisellä musiikkikentällä. Nyt on oikea aika painaa lisää kaasua, MVAbeats kommentoi.

Taas olen askeleen lähempänä unelmiani. Olen kiitollinen, että Universal Music ja Def Jam haluavat auttaa meitä tavoittamaan niitä. Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän tiimin kanssa, JAYSTON lisää.

DaBabyn lisäksi tuottajien kädenjälki kuuluu myös monien muiden ajankohtaisten yhdysvaltalaisten rap-artistien julkaisuissa. MVAbeats ja JAYSTON ovat tehneet musiikkia muun muassa Lil Durkille ja Famous Dexille. MVAbeatsin tuotantoa kuullaan myös Lil Skiesin albumilla sekä Quality Control -levymerkin Control The Streets Volume 2 -kokoelmajulkaisun kappaleella, jossa räppäävät Young Thug ja 24Heavy.

Myös Def Jam Recordings Finlandia luotsaava Mikko Kuoppala on iloinen alkavasta yhteistyöstä.

Meillä on ollut onnea matkassa, että saimme näin varhaisessa vaiheessa kiinnitettyä talliin Billboardin ykköseksi kivunneen tuottajakaksikon. Pyrkimyksenämme on tehdä asioita uudella tavalla nyt ja jatkossa. Tässä projektissa se toteutuu hienosti, sillä tuottajien sainaaminen artistisopimuksella on vielä suhteellisen harvinaista. On inspiroivaa päästä kehittämään täysin uudenlaista konseptia äärimmäisen kunnianhimoisten nuorten tekijöiden kanssa. Def Jamin tärkein arvo on erottua laadukkaalla sisällöllä ja juuri siksi MVAbeats ja JAYSTON on enemmän kuin osuva kiinnitys, Kuoppala kommentoi.

Kuoppalan vastuulla on Def Jam Recordings Finlandin yhtenäisen linjan ja arvojen toteutuminen. Artistikohtainen vastuu jakautuu koko Universalin työntekijöiden kesken. MVAbeats ja JAYSTON -projektia vetää Jarkko Ehnqvist. Tuottajapari julkaisee musiikkia myöhemmin tänä vuonna.

Def Jam Recordings Finland lanseerattiin Suomessa vuoden 2020 alussa. Labelin ensimmäinen artistikiinnitys oli Evelina.

Lisätiedot:
Mari Hautamäki
Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…