SUPERTÄHTI LADY GAGA KUTSUU KUULIJAT DISCOON UUDELLA LEVYLLÄÄN

Maailman suurimpiin supertähtiin lukeutuva Lady Gaga on juuri julkaissut odotetun kuudennen studioalbuminsa Chromatica. Artistin henkilökohtaisesta kivusta ja sekasorrosta syntynyt levy on Gagan julistus siitä, millaisessa maailmassa voisimme tulevaisuudessa – ja missä Gaga jo nyt sydämessään – elää. Kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita Chromaticaan ja he ovat siellä tasa-arvoisia. Siellä vihan sijasta valitaan ilo ja kivun läpi tanssitaan. Gaga pyytää ihmisiä levittämään rakkautta ja olemaan ystävällisiä toisilleen.

Nuorena hyväksikäytetyksi tullut Lady Gaga ei osannut käsitellä traumojaan valokeilan keskellä ja myöhemmin artistin diagnosoitiin sairastavan kroonista kiputautia nimeltä fibromyalgia. Supertähti on todennut hyvyyden olevan hänelle tehokkain parannuskeino: positiiviset ajatukset ja hyvyyden jakaminen tekevät maailmasta hänelle paremman paikan.

Chromatica on täten puhdas tanssilevy, jolla Lady Gagalta kuullaan tanssipoppia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 Artpop-albumin. 16 kappaletta sisältävän levyn vastaavana tuottajana toimii BloodPop, jonka rinnalla tuottamassa kuullaan muun muassa BURNSAxwell ja Skrillex. Levyllä Gaga duetoi laulajalegenda Elton Johnin, k-pop-yhtye BLACKPINKin sekä poptähti Ariana Granden kanssa.

Alun perin huhtikuun alkuun aikataulutettua albumia siirrettiin yli kuukaudella globaalin pandemian vuoksi. Levyn ensimmäinen single Stupid Love julkaistiin helmikuun lopussa ja se nousi suomalaisradioiden 20 soitetuimman biisin joukkoon. Viime perjantaina saatiin albumin toinen single, Gagan ja Ariana Granden unelmakollaboraatio Rain On Me, joka nousi heti julkaisustaan maailman kuunnelluimmaksi biisiksi Spotifyssa.

Lady Gagan edellinen albumi Joanne (2016) yhdisteli kantria, soft rockia ja poppia ja esitteli artistista uuden pehmeämmän puolen. Suomessa kultarajan ylittänyt albumi sisältää muun muassa singlet Million Reasons ja Joanne, jonka myöhemmin julkaistu pianoversio toi laulajalle Grammy-palkinnon.

Vuonna 2018 Lady Gaga nähtiin ensimmäistä kertaa elokuvapääroolissa Bradley Cooperin ohjaamassa A Star Is Born -musiikkielokuvassa. Elokuvan ja sen soundtrackin artistille tuomien palkintojen myötä Lady Gagasta tuli ensimmäinen henkilö, joka sai Oscar-, Grammy-, BAFTA– ja Golden Globe -palkinnot saman vuoden aikana. Suomessa tuplaplatinarajan ylittäneen soundtrackin kappaleet Shallow ja Always Remember Us This Way ylsivät Suomen radiolistan kärkikymmenikköön ja ovat striimanneet moninkertaista platinaa.

Lady Gaga – oikealta nimeltään Stefani Germanotta – on yksi maailman menestyneimmistä naisartisteista. Poptähti teki läpimurron vuonna 2008 julkaistuilla jättihiteillään Just Dance ja Poker Face, jonka jälkeen Gaga on pysynyt viihdetaivaan kirkkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien tähtien joukossa. 34-vuotias artisti on voittanut yhteensä 11 Grammy-palkintoa, myynyt yli 35 miljoonaa albumia ja kerännyt nimensä alle yli 32 miljardia striimiä.

Chromatica-kappalelista:
1. Chromatica I
2. Alice
3. Stupid Love
4. Rain On Me ft. Ariana Grande
5. Free Woman
6. Fun Tonight
7. Chromatica II
8. 911
9. Plastic Doll
10. Sour Candy ft. Blackpink
11. Enigma
12. Replay
13. Chromatica III
14. Sine From Above ft. Elton John
15. 1000 Doves
16. Babylon

Voit ladata artistin pressikuvat tästä.

Seuraa Lady Gagaa:
Instagram: www.instagram.com/ladygaga
Twitter: www.twitter.com/ladygaga
Facebook: www.facebook.com/ladygaga

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…