STRIIMIENNÄTYKSIÄ RIKKONUT ARTISTI JULKAISEE ALBUMIN JA DOKUMENTIN

Adi L Haslan odotettu kolmas sooloalbumi 8. päivä julkaistiin tänään. Albumi on striimannut platinaa jo ennen julkaisuaan ja sisältää aiemmin julkaistujen kappaleiden lisäksi myös kuusi uutta biisiä. Artistin mukaan kyseessä on itsetutkiskeleva, synkkä ja melankolinen kokonaisuus, jota on rakennettu ajan kanssa.

”Mulla on superhyvät fiilikset siitä, että nyt ollaan jo kolmannen albumin kohdalla. Vuodet ovat menneet nopeasti. Albumin rakentaminen ei ole kevyintä hommaa ja siksi nyt on helpottunut ja hyvä fiilis. Toivon, että kuuntelijat saavat viboista kiinni. Otin tarkoituksella aikaa projektille, jotta saan ehjän kokonaisuuden pakettiin. Tämä levy on synkintä ja melankolisinta musiikkia mitä olen tehnyt. Toivon, että nyt kun tämä on saatu puhallettua ulos sielusta, voin keventää vähän”, Adi kertoo.

Adi L Hasla, oikealta nimeltään Adil Hatni, on jyväskyläläislähtöinen rap-artisti, joka nousi tunnetuksi vuonna 2014 julkaistulla singlellään HYI. Sittemmin räppäri on julkaissut kaksi kaksi sooloalbumia, EP:n, useita kulta- ja platinasinglejä sekä rikkonut striimausennätyksiä. Syksyllä 2019 Adi L Hasla avasi myös oman levymerkin Monopoli Music, jota hän luotsaa yhdessä luottotuottajansa Ville Tuuliniemen kanssa.

Musiikissaan artisti yhdistelee modernia räppiä mukaansatempaaviin pop-tuotantoihin. Keväällä 2018 julkaistu triplaplatinahitti Kevät pysytteli Spotifyn kuunnelluimpana kappaleena peräti 41 päivän ajan rikkoen silloiset striimiennätykset kotimaisten sooloartistien osalta. Suoratoistopalveluissa Adi L Haslan musiikkia on kuunneltu reilusti yli 50 miljoonaa kertaa. Perjantaina julkaistavalta kolmannelta sooloalbumilta on julkaistu kuluvan vuoden aikana singlet TurtaElämä on komediaa sekä pari viikkoa sitten viimeisenä singlejulkaisuna lohkaistu Ne ei anna mun nukkuu. Jokainen kappale on debytoinut Spotifyssa Top 50 -listalla 25 kuunnelluimman kappaleen joukossa. Levyllä vierailevat Pihlaja, Lukas Leon sekä Elias Gould.

Albumin julkaisun yhteydessä päivänvalon näkee myös Adi L Haslan tähänastisesta urasta tehty dokumentti Adi L Hasla – Välitilinpäätös, jonka on ohjannut Faruk Nazeri. Dokumentti julkaistiin Adi L Haslan YouTube-kanavalla tänään kello 10.

8. päivä -albumin kappalelista:
1. 100KM
2. Ne Ei Anna Mun Nukkuu feat. Pihlaja
3. Morfiini
4. Samas Venees
5. Kaaos feat. Elias Gould
6. Kevät feat. Pihlaja
7. Kokonaan Mun
8. Ei Saada Takasin Meit
9. Elämä On Komediaa
10. Turta
11. Miten Täs Kävi Näin feat. Lukas Leon
12. Jumis

Seuraa Adi L Haslaa somessa:
Facebook: www.facebook.com/adilhasla
Instagram: www.instagram.com/habiturientti
www.instagram.com/monopolimusicfi
YouTube: www.youtube.com/user/AdiLHaslaVEVO

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Keikkamyynti:
Mikko Varjamo
Live Nation
+358 40 8433 169
mikko.varjamo@livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI SABOTAGEN VAIKUTTAVA PALUU

Yhdeksän kappaletta sisältävä Blueberry Makkonen huokuu artistin uudenlaista itsevarmuutta ja inspiraatiota musiikin tekemiseen. “On ollut aikoja jolloin ihan tosissaan uskoin, etten tuu…

MKDMSK-albumin vinyylipainos ja sen ennen julkaisematon päätösraita Salut ilmestyvät perjantaina 31.7.

MKDMSK eli Atte Toikka oli rap-artisti Helsingin Malminkartanosta. Hän menehtyi tammikuussa 2019 ollessaan 21-vuotias. Artistin nimeä kantava MKDMSK-albumi julkaistiin postuumisti…

EVELINALTA UUSI SINGLE JA MUSIIKKIVIDEO

Evelina julkaisee tänään uuden kesäisen singlen Mä en haluu tietää. Evelina on uudistanut suomalaisen R&B-genren kenttää uusilla julkaisuillaan. Myös uudella…