QUEEN JA ADAM LAMBERT LAITTOIVAT KLASSIKON UUTEEN USKOON

Ympäri maailmaa jo pitkään yhdessä kiertänyt kokoonpano Queen ja Adam Lambert julkaisevat tänään ensimmäisen yhteiskappaleensa. Kolmikko on muokannut maailman tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvasta We Are The Champions -ylistyslaulusta karanteeniversion You Are The Champions. Yhtyeen jäsenet Brian May ja Roger Taylor sekä Adam Lambert toteuttivat uuden version vuoden 1977 klassikosta virtuaalisesti Los Angelesin ja Lontoon välillä.

Kappaleen kaikki tuotot lahjoitetaan Maailman terveysjärjestö WHO:n Covid-19-yhteisvastuurahastolle (COVID-19 Solidarity Response Fund). Rahasto tarjoaa työkaluja ja resursseja kriisin etulinjassa työskenteleville terveydenhoitoalan ammattilaisille, sekä mahdollistaa rokotteiden ja lääkkeiden nopeaa kehittämistä.

Adam Lambert ja Queen päätyivät ensimmäistä kertaa yhteiselle lavalle vuonna 2009, kun Lambert kilpaili American Idolin finaalissa. Kappaleena kuultiin tällöin tänään uuden version saanut We Are The Champions. Esiintymisen jälkeen Queen + Adam Lambert -nimellä kulkeva kokoonpano on kiertänyt ympäri maailmaa, esiintyen myös Suomessa kahdesti. Yhtyeen kesälle suunniteltu Euroopan-kiertue jouduttiin lykkäämään ensi vuoteen koronaviruksen vuoksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Voit ladata kokoonpanon pressikuvat tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…