VAHTERA LUMOAA KUULIJAN DEBYYTTIALBUMINSA ELÄMÄNMAKUISILLA TARINOILLA

Vahtera puhuttelee musiikillaan meitä kaikkia: hänen lyriikkansa ovat samaistuttavia tarinoita elämästä, sen iloista ja murheista. Juuri julkaistun, artistin nimeä kantavan albumin kappaleiden ytimessä kulkee ennen kaikkea toiveikkuus.

Vahtera on kulkenut pitkän tien vuoden 2016 Voice of Finland -kilpailusta ja kehittynyt matkan varrella artistiksi, joka ihastuttaa lähestyttävyydellään ja ensiluokkaisella live-esiintymisellään. Albumilta julkaistut singlet, mm. BuranaJuoksen ja Kingston Wallin paita, ovat tulleet tutuiksi radioaalloilta. Vahteran debyyttialbumin on tuottanut Jonas Olsson.

Vahtera avaa ajatuksiaan ja albumiaan näin:


”Mä en oo enää parikymppinen, mut en oo myöskään vielä nähny ja kokenu kaikkee. Monet luulee, että mulla on tässä kohtaa elämää jo kaikki selvillä, mut ei mulla oo. Uskon että me kaikki kipuillaan näiden samojen asioiden kanssa ja pohditaan sitä, että ollaanko me riittäviä ja tarpeeks hyviä ja mitä hittoo mä nyt teen?! Tää on albumi meille kaikille, jotka ollaan toisinaan ihan pihalla kaikesta. ”Et ole yksin, meitä on muita”. Vaikka tää albumi on tehty ja laulettu kolmekymppisen ihmisen näkökulmasta, nää aiheet koskettaa monen ikäisiä.

“Tällä albumilla ja artistina haluan korostaa inhimillisyyttä, herkkyyttä ja haavoittuvuutta ihmisessä. Haluan tänne enemmän empatiaa! Jos menee huonosti, se saa näkyä ja kuulua. Jos menee hyvin, se saa näkyä ja kuulua. Kaikkee ei tarvii aina pitää sisällään. Haluan myös painottaa, että täällä ei tarvii selviytyä yksin. Musta on hienoa, että tässä ajassa korostetaan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, kuljetaan omaa polkua muista välittämättä, ollaan vahvoja ja itsenäisiä. Mutta toisaalta mä kuitenkin ajattelen, että ihminen tarvii myös toista ihmistä, eikä se oo heikkoutta ollenkaan.”

www.facebook.com/vahteravirallinen
www.instagram.com/vahteravirallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

ROBIN PACKALENILTA UUSI KESÄBIISI

Unelmavävy tuo päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikan Robin Packalen julkaisee tänään uutta suomenkielistä musiikkia. Unelmavävy-single jatkaa samaa tematiikkaa edeltäjiensä Häitä pidelly ja Täydellinen ex kanssa ja on ensimmäinen suomenkielinen…

BÄMÄN UUSI BIISI YLISTÄÄ YSTÄVYYTTÄ

Rap-kollektiivi BÄMÄn tänään julkaistu uutuus Tilanne vaatii on oodi tyttökavereille ja sanonnalle ”hädässä ystävä tunnetaan”. Uptempoinen bilebiisi sopii täydellisesti juhliin ja kavereiden kanssa vietettyihin kesäiltoihin. Biisileirillä syntyneen kappaleen tuotannosta vastaavat Bämän jäsenet Nelli Milan ja Satu yhdessä Noraen kanssa. Tekijätiimistä Bämien lisäksi…

TOMI SAARIO ESITTELEE UUTTA SOUNDIAAN TUOREELLA BIISILLÄÄN

Tomi Saario ottaa askeleen kohti tuoretta soundia tänään julkaistulla singlellään Kuka sä luulet et mäoon? Kappale on tunnelmaltaan vangitseva ja tekstiltään samaistuttava pop-biisi, joka on sekä sanoituksen että sävellyksen puolesta täysin Saarion omaa käsialaa. Artistin musikaalinen…