MAAILMAN SUOSITUIMMASTA POIKABÄNDISTÄ VAKUUTTAVALLE SOOLOURALLE

Niall Horan julkaisee tänään perjantaina kakkosalbuminsa Heartbreak Weather. Rakkauden ylä- ja alamäkiä käsittelevä konseptilevy kattaa useita eri genrejä modernista popista nostalgiseen grooveen ja rockiin asti.

Irlantilaislaulaja kertoo albumista: 

”Halusin kirjoittaa kappaleita parisuhteen alkuvaiheista loppuun asti – eri näkökulmista – sen sijaan, että jokainen biisi olisi surullinen ja kertoisi vain minusta. Eron läpikäyminen ei ole mielestäni pelkästään surullista.”

Heartbreak Weather -levyltä julkaistiin etukäteen groovaava Nice To Meet Ya, kaunis pianoballadi Put A Little Love On Me ja leikkisä No Judgement. Horan on kirjoittanut albumin kappaleet yhdessä tähtitiimin kanssa, jonka muodostavat Greg Kurstin, Teddy Geiger, Julian Bunetta ja Tobias Jesso Jr. Vaikutteita levylle on saatu muun muassa Bruce Springsteeniltä, Arctic Monkeysilta ja The Weekndiltä.

Niall Horan tuli tunnetuksi One Direction -yhtyeestä, jonka kanssa hän teki lukuisia maailmankiertueita ja myi yli 70 miljoonaa albumia. Horanin Flicker-debyyttialbumi julkaistiin lokakuussa 2017 ja se nousi Billboard 200 -listan kärkeen. Suomessa kultaa myynyt levy sisälsi muun muassa maailmanlaajuiset hitit Slow Hands, This Town ja Too Much To Ask, joista kukin on ylittänyt Suomessa kultarajan.

Voit ladata artistin uudet pressikuvat tästä.

Seuraa Niall Horania:
Instagram: www.instagram.com/niallhoran
Twitter: www.twitter.com/NiallOfficial
Facebook: www.facebook.com/Niallofficial

Lisätiedot ja haastattelut:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…