SUOMESSA KESÄLLÄ KEIKKAILEVA BRITTITÄHTI NOKIA-TAKKI PÄÄLLÄ UUDEN SINGLEN VIDEOLLA

“One of the UK’s biggest pop stars” – Guardian Guide

Viime viikolla BRIT Awards -gaalassa vuoden naissolistin pystin pokannut Mabel julkaisee tänään uuden singlen Boyfriend. Tyttöenergiaa säteilevän kappaleen Mabel on kirjoittanut yhdessä brittitähden aiemmista hiteistä tuttujen Steve Macin ja Camille Purcellin kanssa. Boyfriend on Mabelin ensimmäinen single debyyttialbumin julkaisun jälkeen.

Boyfriend-kappaleelle julkaistiin juuri myös musiikkivideo, jolla brittitähti esiintyy suomalaisyhtiö Nokialla brändätty takki päällä. Videon voi katsoa tästä.

Yhdeksi pop-maailman kiinnostavimmista uusista artisteista noussut Mabel teki läpimurtonsa viime vuoden tammikuussa julkaistulla sinkullaan Don’t Call Me Up, joka oli vuoden 2019 myydyin brittiläisen naisartistin single. Biisi nousi suomalaisradioiden 5. soitetuimmaksi kappaleeksi ja on kerännyt Suomessa tuplaplatinarajan ylittävät 8 miljoonaa striimiä. Elokuussa julkaistu debyyttilevy High Expectations on ylittänyt Suomessa kultarajan ja se sisälsi niin ikään kultarajan ylittäneen singlen Mad Love.

Malagassa syntynyt ja nuoruutensa siellä, Lontoossa ja Tukholmassa viettänyt 24-vuotias Mabel aloitti pianonsoiton jo 5-vuotiaana. Mabel tulee musikaalisesta suvusta: äiti on ruotsalainen artisti Neneh Cherry, isä tuottaja Cameron McVey, isoisä jazz-legenda Don Cherry, enopuoli ruotsalainen artisti Eagle-Eye Cherry, tätipuoli ruotsalainen muusikko Titiyo ja velipuoli brittimuusikko Marlon Roudette. Yli miljardi kuuntelukertaa kerännyt Mabel saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen tulevana kesänä. Hän esiintyy lauantaina 15. elokuuta Flow Festivalilla Helsingissä.

Voit ladata artistin uudet kuvat tästä.

Mabel somessa:
Instagram: www.instagram.com/mabel
Twitter: www.twitter.com/Mabel
Facebook: www.facebook.com/mabelmcvey

Lisätiedot ja haastattelut:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…