TAYLOR SWIFTIN SUOMALAISET FANIT JUHLISTAVAT LOVER-ALBUMIN JULKAISUA PERJANTAINA SANOMATALOLLA

Taylor Swiftin suomalaiset fanit juhlistavat Lover-albumin julkaisua Sanomatalon mediatorilla perjantaina 23.8. klo 16:00 alkaen

Popin supertähti Taylor Swift julkaisee uuden albumin Lover tämän viikon perjantaina 23. elokuuta. Laulaja on tunnettu intohimoisista faneistaan, jotka puolustavat idoliaan äänekkäästi sosiaalisessa mediassa. Tänä perjantaina suomalaiset fanit järjestävät yhdessä Universal Musicin kanssa pienimuotoisen fanimiitin juhlistaakseen uutta albumia.

Tapahtuma järjestetään Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä perjantaina 23.8. klo 16:00 alkaen. Paikalla voi kirjoittaa rakkauskirjeitä, kuunnella fanien tarinoita supertähdestä, syödä Lover-herkkuja ja kuunnella tuoretta albumia. Suomalaiset Taylor Swift -fanit ovat jo pitkään toivoneet tähden saapuvan konsertoimaan Suomeen. Toistaiseksi Swift on nähty pohjoismaissa ainoastaan Norjassa vuonna 2011.

Lover on Taylor Swiftin seitsemäs studioalbumi, jonka ensimmäinen single ME! feat. Brendon Urie julkaistiin huhtikuun lopussa. Toisena singlenä julkaistiin paljon puhuttanut ja kantaaottava You Need To Calm Down. Kappaleen musiikkivideolla esiintyy useita tunnettuja henkilöitä ja videolla Swift muun muassa hautaa sotakirveen Katy Perryn kanssa. Lover-albumia on ollut kirjoittamassa ja tuottamassa artistin itsensä lisäksi muun muassa Jack Antonoff (Lorde, P!nk, Lana Del Rey) sekä Joel Little (Sam Smith, Ellie Goulding, Imagine Dragons). Albumi sisältää 18 kappaletta, joista neljä on julkaistu jo aiemmin.

29-vuotias Taylor Swift aloitti uransa kantrimusiikin parissa. Hän kirjoitti ensimmäisen kappaleensa Lucky You ollessaan vasta 12-vuotias. Taylor on yhteiskunnallisesti aktiivinen ja ottaa mielellään kantaa syrjintää ja vihapuhetta koskeviin asioihin sosiaalisessa mediassa. Hänet valittiin keväällä Time-lehden sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Swiftin edellinen albumi reputation julkaistiin marraskuussa 2017. Albumi oli maailmanlaajuinen menestys ja sisälsi hitit Look What You Made Me Do sekä End Game. Suomessa albumi on ylittänyt platinarajan.

Nähdään perjantaina Sanomatalolla! #LOVERFinland

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com
p. +358 503691652

Taylor Swift somessa:
Twitter: twitter.com/taylorswift13
Instagram: instagram.com/taylorswift
Facebook: facebook.com/TaylorSwift

Suomalainen Taylor Swift -fanisivu:
Instagram: instagram.com/taylorswiftfinland