Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

Janna_Sateet

JANNALTA UPEA DUETTO TUURE KILPELÄISEN KANSSA

Jannan uusi sinkku Sateet julkaistaan perjantaina 24.8.

Jannan uusi single-julkaisu Sateet on duetto Tuure Kilpeläisen kanssa. Sateet on klassisen kaunis rakkauslaulu ja duettoparin äänet täydentävät upeasti toisiaan.
Janna kertoo: ”Kappale oli jo viittä vaille valmis, kun ajatus duetosta syttyi ja palaset loksahtivat paikoilleen. Tuure Kilpeläinen sopi biisiin loistavasti. Ihanaa, että hän innostui itsekin laulusta todella paljon. Kappale hioutui yhdessä tehtäessä meidän lauluksi – toivottavasti saamme esittääkin sitä paljon yhdessä.

Sateet-singlen julkaisu johdattelee Jannan uuden albumin julkaisuun. Jannan toinen suomenkielinen albumi Spektri julkaistaan 28.9. Jo julkaistut tulevan albumin singlet ovat kaikki ylittäneet kultarajan siivittäen myös koko albumin ohittamaan kultarajan yli 10 miljoonalla streamilla. Janna kertoo:”Levyn teko on ollut vivahteikasi ja elävä prosessi. Olen antanut uusille ajatuksille ja kappaleille vapaasti tilaa ja halunnut koota kokonaisuutta kaikessa rauhassa. Nyt albumi on valmis, enkä malttaisi odottaa, että saan levyn kuultavaksi faneille!”

Lahjakas laulaja-lauluntekijä nousi suomenkielisen debyyttialbuminsa myötä Suomen eturivin artistikaartiin. Jannan häikäisevä laulutaito ja ääniala ovat ainutlaatuisia. Kappaleiden monipuolinen ja elämänmakuinen naisnäkökulma puhuttelee ja tarjoaa samaistumispintaa Jannan laajassa yleisössä.

Keikat: janna.fi

Seuraa Jannaa somessa:
Facebook: Jannavirallinen
Instagram: Jannahurmerinta
Snapchat: jannahurmerinta

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Satu Snellman
satu.snellman@umusic.com
p. 040 50 88 190

Digipak-6mm-spine-diecultslot_NEW.indd

KONSERTTI JA ALBUMI HYVÄN KUOLEMAN PUOLESTA

Eturivin artistit mukana hyvän kuoleman puolesta
Levyn ja konsertin tuotot saattohoidon hyväksi

Suomalaisen saattohoidon edelläkävijä Terhokoti täyttää 30 vuotta syyskuussa 2018. Juhlavuoden kunniaksi on perustettu projekti, jonka tavoitteena on edistää taiteen ja musiikin keinoin yhteiskunnallista kuolemapuhetta ja Terhokodin arvokasta työtä saattohoidossa. Kaksiosaisen projektin toinen osa on levy ja toinen on konsertti. Sekä levymyynnistä että konsertista kertyvät varat ohjautuvat saattohoitotyön hyväksi.

Kuolemantanssi –albumi

Kuolemantanssi albumi julkaistaan 10.9.
Levyn tavoitteena on olla lohtuna sureville, tukena ja tienviittana etsijöille sekä toivona ja valona heille, joita oma tai läheisen kuoleman ajatus askarruttaa.
Musiikin koordinoinnista ja tuotannosta vastaavat Kaihon Karavaanista tutut A&R Jiri Kuronen ja tuottaja Sampo Haapaniemi. Levyn tematiikka nousee esiin Terhokodin toiminnasta, ajatuksista ihmisen ajan rajallisuudesta, kuolemasta, elämästä, niiden välisestä rajaseudusta, surusta, pelosta, ilosta ja kiitollisuudesta. Jiri Kuronen tiivistää ajatuksen: ”Parhaimmillaan musiikki soittaa ihmisen sisimmässä niitä kieliä, joihin pelkät sanat eivät yllä.”
Levyllä esiintyvät Samuli Edelmann, Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen, Mikko Kuustonen, Laura Närhi, Jukka Perko, Olavi Uusivirta, Viitasen Piia, Yona ja Maria Ylipää yhdessä Kaihon Karavaani -orkesterin kanssa. Albumia voi ostaa PELKO POIS -juhlakonsertin yhteydessä ja sen jälkeen tilata sitä Terhokodilta.

PELKO POIS –juhlakonsertti hyvälle kuolemalle

Osana juhlaprojektia on Finlandia-talossa 10.9. klo 19.00 järjestettävä PELKO POIS -juhlakonsertti hyvälle kuolemalle. Konsertissa esiintyvät Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen, Mikko Kuustonen, Laura Närhi, Olavi Uusivirta, Pepe Willberg ja Yona yhdessä Kaihon Karavaani -orkesterin kanssa. Konsertin juontaa Maria Veitola.
Konsertin ohjelmisto koostuu solistien ja kapellimestari Jiri Kurosen yhdessä valitsemista lauluista, jotka ammentavat tematiikkaansa samoista aiheista kuin Kuolemantanssi -albumin kappaleet. Konsertissa tullaan kuulemaan myös joitakin kyseiselle albumille tehdyistä uusista lauluista. Lippuja konserttiin myy Lippupiste.
Yle taltioi konsertin ja esittää sen 16.9.

Kuolemantanssi -albumin ja Pelko pois juhlakonsertin tiedotus:
Milla Haro
Tiedottaja, tuottaja
+358 44 9725 008
millakharo@gmail.com

Tuure_Kilpelainen_Kaihon Karavaani_Surusilmainen_Kauneus_1500px

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Surusilmäinen kauneus -albumi suoraan listaykköseksi!

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaani julkaisi viidennen albuminsa Surusilmäinen kauneus 21. lokakuuta. Loistava albumi on vastaanotettu innolla ja se nousi suoraan Suomen virallisen listan ykköstilalle heti julkaisuviikollaan! Tämä on yhtyeen ensimmäinen listaykkössijoitus, josta Karavaani on luonnollisesti erittäin iloinen.

Samanaikaisesti albumin julkaisun yhteydessä Tuure ja Karavaani saivat myös kultaa albumin ekasta sinkusta Autiosaari. Autiosaari-sinkkua on luukutettu Spotifysta yli 2.000.000 kertaa, mikä oikeuttaa kultalevyyn. Kesäkuussa julkaistu kappale on kasvanut kesän ja syksyn aikana jättihitiksi, jonka tarttuva positiivinen energia on tuonut yhtyeelle myös paljon uusia kuuntelijoita. Sinkun hauskaa tanssivideota on katsottu YouTubesta jo yli 1,1miljoonaa kertaa. Voit katsoa videon tästä.

Surusilmäinen kauneus -levyllä kuullaan Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani omassa elementissään, mahtavasti svengaava virtuoosimainen bändi antaa parastaan ja luo taidokkaasti mukaansavievän soundin, jossa yhdistyy suomalainen rock, iskelmä ja maailmanmusiikin mausteet Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Sanoituksissa tarkkaillaan tämän päivän suomalaista elämänmenoa lämpimästi ja oivaltavasti, toiveikkaasti ja lohdullisesti. Tuure Kilpeläinen kertoo kappaleiden syntyneen alun kangertelun jälkeen nopeassa tahdissa alkuvuonna. ”Levyn pääteema on kaipuu rakkauteen ja kauneuteen autioituvassa kaupungissa.Levyllä on rytmiä, laajaa maisemaa, valoa ja toivoa. Paljon rakkautta, tietenkin”, kuvailee Tuure Kilpeläinen uutuuslevyä.

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin kolme aiempaa levyä ovat myyneet platinaa ja neljäs, 2014 julkaistu Käpälikkö ylitti kultarajan viikossa. Yhtye on palkittu viidellä Emma-pystillä. Energisistä keikoistaan tunnettu kuusihenkinen Karavaani on kiertänyt Suomea sadan keikan vuosivauhdilla.

Surusilmäinen kauneus -albumin julkaisuviikolla alkanut keikkarundi rävähti isosti käyntiin Helsingistä neljän keikan voimalla! Hakaniemen torin ilmaiskonsertti 22.10. keräsi koko torin täyteen innokasta yleisöä.

Hyvä meininki jatkuu loppuvuoden keikoilla seuraavasti:

18.11.2016 Hämeenlinna, Wanajanlinna
19.11.2016 Keuruu, Keurusselkä
25.11.2016 Tahko, Piazza
26.11.2016 Oulu, Pikkujoulu Piknik
02.12.2016 Tampere, Tähti-Areena
03.12.2016 Helsinki, Virgin Oil
09.12.2016 Joensuu, Kimmel
10.12.2016 Laukaa, Peurunka Areena
11.12.2016 Helsinki, Agricolan kirkko, Helsinkimission kynttiläkonsertti
31.12.2016 Helsinki, Savoy-Teatteri

www.tuurekilpelainen.fi
FB: TuureKilpelainen
IG: kaihonkararavaaniofficial

Keikkamyynti:
Central Line Entertainment
P: 0400 866413
petri.ekman@centralline.fi
www.centralline.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
p: 040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com