Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

TSTMCOver

SUOMEEN SAAPUVA THIRTY SECONDS TO MARS JULKAISEE UUDEN ALBUMIN TÄNÄÄN

Lähes viisi vuotta sitten edellisen levyn julkaisseen Thirty Seconds To Marsin odotettu uusi albumi AMERICA ilmestyy tänään perjantaina 6. huhtikuuta. 12 kappaleen albumilla vierailevat maailmantähdet Halsey, A$AP Rocky ja Zedd. Yhtyeen keulakuva Jared Leto kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa uuden levyn poikkeavan yhtyeen perinteisestä soundista: ”Uskon, että levy tulee yllättämään. Kappaleet ovat hyvin erityylisiä, koska halusimme kokeilla itsellemme uusia alueita. Halusimme levyn olevan täysin genrevapaa.”

Uuden albumin juhlistamiseksi Jared Leto lähti Mars Across America -promootiokiertueelle, jossa hän matkustaa läpi Amerikan kaikin mahdollisin keinoin: mm. liftaten, pyöräillen ja lentäen. Matkan varrella hän on pysähtynyt esiintymään metroasemilla, busseissa ja kaduilla yhdessä gospel-kuoron kanssa. Matka alkoi viisi päivää sitten New Yorkista ja päättyy tänään Los Angelesiin.

Albumin luovasta markkinointikampanjasta vastaavat Jared Leto ja graafinen suunnittelija Willo Perron. He halusivat löytää tavan kuvata Amerikkaa visuaalisesti erittäin poliittisella, isämaallisella ja kriittisellä tavalla. Lopulta he loivat 25 erilaista listaa, jotka heijastavat amerikkalaisen kulttuurin eri aspekteja. Teemat vaihtelevat reseptilääkkeistä seksiasentoihin. Yksittäin listat saattavat vaikuttaa hämäriltä, mutta yhdessä ne tarjoavat katsauksen modernista Amerikasta. Listoja käytetään sekä albumin kansissa että mainoksissa ja mainostauluissa ympäri maailmaa.

Thirty Seconds To Marsin maailmankiertue rantautuu Helsingin jäähalliin 25. huhtikuuta. Bändi on esiintynyt Suomessa viidesti, viimeksi Hartwall Arenalla vuonna 2014.

Thirty Seconds To Mars on näyttelijänäkin tunnetun Jared Leton ja veljensä Shannon Leton luotsaama losangelesilaisyhtye. Bändi täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta. Yhtye julkaisi nimeään kantavan debyyttilevynsä vuonna 2002 ja teki kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 2005 julkaistulla A Beautiful Lie -albumillaan, jota on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta. Kolmas albumi This Is War näki päivänvalon vuonna 2009 ja viimeisin albumi LOVE LUST FAITH + DREAMS vuonna 2013.

Seuraa Thirty Seconds To Marsia:
Facebook: www.facebook.com/thirtysecondstomars
Instagram: www.instagram.com/30secondstomars
Twitter: www.twitter.com/30SECONDSTOMARS

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

wow-single-ver10-A2

THIRTY SECONDS TO MARSILTA VIHDOIN UUTTA MUSIIKKIA

NELJÄN VUODEN ODOTUS ON PÄÄTTYNYT

Jo pitkään uutta musiikkia lupaillut Thirty Seconds To Mars julkaisi odotetun uuden singlen ”Walk On Water” 22. elokuuta. Single on ensimmäinen julkaisu yhtyeen myöhemmin julkaistavalta viidenneltä albumilta. Kappaleen ensiesitys televisiossa nähtiin MTV Video Music Awardsien yhteydessä.

Jared Leto kommentoi uutta julkaisua näin: ”Rehellisesti sanottuna, olemme ikävöineet teitä. Tuskin maltamme odottaa kiertueelle lähtöä emmekä voisi olla ylpeämpiä jakaessamme kanssanne uuden singlen tulevalta levyltämme. Ja kyllä, olemme työstäneet sitä neljän vuoden ajan.”

Thirty Seconds To Mars on näyttelijänäkin tunnetun Jared Leton luotsaama losangelesilaisyhtye. Leton rinnalla yhtyeessä vaikuttavat tämän veli Shannon Leto (rummut) ja Tomo Milicevic (kitara). Yhtye julkaisi nimeään kantavan debyyttilevynsä vuonna 2002 ja teki kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 2005 julkaistulla ”A Beautiful Lie” -albumillaan, jota on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta. Kolmas albumi ”This Is War” näki päivänvalon vuonna 2009 ja viimeisin albumi ”LOVE LUST FAITH + DREAMS” vuonna 2013.

Thirty Seconds To Mars on ensimmäinen yhdysvaltalaisyhtye, joka on kuvannut musiikkivideon Kiinassa. Vuonna 2006 julkaistu ”From Yesterday” -video kuvattiin Kiinan Kielletyssä kaupungissa. Palkitun videon ohjasi yhtyeen nokkamies Jared Leto. Vuonna 2011 yhtye pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan 300 keikkaa käsittäneellä albuminjulkaisukiertueellaan.

Bändi on esiintynyt Suomessa viidesti, viimeksi Helsingin Hartwall Arenalla vuonna 2014.

”Viimeksi kun julkaisimme albumin, ei ollut olemassa itsestään ajavia autoja, ei sormihyrriä, Presidentti Trump oli se tyyppi Diilistä ja Jon Snow ei ollut edes kuollut vielä. #SpoilerAlert” – Jared Leto

Connect with Thirty Seconds To Mars:
Facebook: @ThirtySecondsToMars
Instagram: @30secondstomars
Twitter: @30SECONDSTOMARS

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com