Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

Robin1

Luvassa palkintosadetta

Monet musiikkidiggarit eivät pidä Emma Gaalasta ja muista musiikkipalkinnoista. Tai ainakaan monet eivät myönnä pitävänsä. Palkintoraadeilla on diggareiden mielestä sovinnainen maku ja pystit jaetaan joka vuosi väärille tyypeille.

Ennen kaikkea palkintogaaloja pidetään vanhanaikaisina yhteinäiskulttuurin jäänteinä. Miten ihmeessä Robinin ”16” voisi olla Vuoden Albumi tai Kasmirin ”Vadelmavene” Vuoden Biisi, kun jokaisella musiikkigenrellään on omat Vuoden Albuminsa ja Biisinsä? Onko enää sellaisia albumeita ja biisejä, jotka yhdistävät koko Suomen musiikkia kuuntelevan kansan?

On. Olen eri mieltä palkintogaalojen pilkkaajien kanssa. Yhtenäisen musiikkikulttuurin aika on ohi, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi Emma Gaalaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Pirstoutuneiden musamakujen ja yksilöllisen musiikinkuuntelun aikakaudella suurten yhteisten tapahtumien merkitys vain korostuu. Musiikkialan näkyvyyden ja elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että musiikki synnyttää yhä suuria tarinoita. Musiikkipalkintogaalat ovat omiaan tuomaan tällaisia tarinoita koko kansan tietoisuuteen.

Erityisen suureksi palkintogaalojen ja tarinoiden merkityksen tekee se, että palkintojen julkisuus näkyy suoraan suoratoistopalvelujen valinnoissa. Ennen tv-esiintymiset vaikuttivat levymyyntiin lähes parin viikon viiveellä, mutta Spotify elää reaaliajassa.

Hyvä tuore esimerkki suuresta musiikkitarinasta on brittilaulaja Sam Smith, jonka ura nousi aivan uudelle tasolle pari viikkoa sitten Grammy-gaalassa. Huikea albumi In The Lonely Hour, siltä lohkotut hitit sekä karismaattisen nuoren laulajan loistavat keikat ovat kasvattaneet Sam Smithin suosiota tasaisesti koko vuoden ajan. Neljän Grammy-voiton ansiosta Smith nousi kuitenkin kertaheitolla kansainväliseen supertähtisarjaan. Vuoden Popalbumi, Vuoden Levy, Vuoden Biisi ja Paras Uusi Artisti!

Sam Smithin kruunajaiset jatkuivat vielä toissapäivänä Lontoossa Brit Awards -gaalassa. Minullakin oli tilaisuus seurata Lontoossa Universal Musicin omassa Brits-katselutilaisuudessa, kun kotiyleisön suosikki sai palkinnot Vuoden Brittiläisenä Läpimurtona ja Brittiläisenä Globaalina Menestyksenä.

Toivottavasti Emmoissa nähdään tänä iltana samanlaisia suuria tarinoita. Kasmirilla olisi nyt hieno tilaisuus seurata Sam Smithin jalanjäljissä, sillä hän on ehdokkaana Vuoden Biisin, Vuoden Popalbumin, Vuoden Miessolistin ja Vuoden Tulokkaan sarjoissa. Kävi miten kävi, veikkaisin, että Kasmirin biisit soivat tänä iltana aika monella Spotify-tilillä.

Kimmo Valtanen

Markkinointijohtaja

Universal Music

Sam Smith_In The Lo_300CMYK

Brittisensaatio Sam Smith julkaisee debyyttinsä 23.5.

Brittiläinen Sam Smith on debyyttilevynsä ”In The Lonely Hour” julkaisun kynnyksellä. Smithin ura on ollut huimassa nousukiidossa: artisti juhli Brit Awardsissa ”Critics Choice” -voittoa ja hänelle myönnettiin tänä vuonna myös BBC Sound of 2014 -palkinto.

Sam Smithin ensimmäinen single ”Money On My Mind” on ollut kansainvälinen hitti ja siihen tehty video on kerännyt jo yli 17 miljoonaa katselukertaa. Albumin toinen single ”Stay With Me” on toimitettu juuri radioille.

”In The Lonely Hour” -albumi julkaistaan 23.5.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com / 040-9011266

Sam Smith Britannian sinkkulistan ykköseksi

Sam Smithin ”Money On My Mind” on noussut Ison-Britannian sinkkulistan ykköseksi! Debyyttilevynsä ”In The Lonely Hour” toukokuussa julkaiseva Sam Smith on nyt kovassa nosteessa. Smithille myönnettiin ”Kriitikoiden valinta” -palkinto Brit Awardsissa ja BBC Sound of 2014 -palkinto.

”Money On My Mind” -video on saanut jo yli 3,4 miljoonaa katselukertaa.

www.facebook.com/samsmithworld